II. RUNOT.
Esi-puheeksi. a. Laulu. b. Vuoro Laulu. Rengin Virsi Horjutessa. Runo. Laulu. Lapsen Virsi. Kukkaisen Taivas. Asko ja Walpuri. Kantele ja Huilu. a. Rakkauuen Synty. b. Rakkauden Synty. Kuuloitus a. Punnittu Amor. b. Punnittu Amor. a. Perhoisen Synty. b. Perhosen Synty. c. Perhosen Synty. Sala-itku. a. Laurin tuomiset. b. Laurin tuomiset. c. Laurin tuomiset. Naurajoille. Onnen toivotus. a. Uusi huomen laulannoilla. b. Laulun huomen. a. Lohdutus talvipakkasessa. b. Lohdutus talvipakkasessa. Vaikutus valistuksen. »Missä mieleni…» Jos ma laulaja olisin. Varpunen. »Jos kunniaksi…» »Niinkuin narri…»
ELÄMÄKERTA
Poppius-suvun (1) jälkiä voi seurata aina 17 vuosisataan asti. Loppupuolella tätä vuosisataa kuoli suvun vanhin tunnettu jäsen Abrahamus Nicolai Padasjoen kirkkoherrana. Hän ei itse Poppius-nimeä käyttänyt; vasta hänen poikansa tuntemattomasta syystä sen itselleen omistivat. Lieneekö tällä suvulla mitään yhteyttä Virossa löytyvän samannimisen suvun kanssa, siitä ei ole tietoa. Pari vuosisataa Abrahamus Nicolain jälkeläiset vaikuttivat pappeina yksinomaan Keski-Savon pitäjissä; Juvan kirkkoherran virka oli toista vuosisataa tämän suvun hallussa. Yksi pojista kolmannessa polvessa kantaisästä lukien oli Pieksämäen kirkkoherra Abraham Poppius, joka kuoli v. 1768. Hänen poikansa Johan hylkäsi vanhat sukutraditsionit antautuen sotilasuralle. 1788 —90 vuosien sodassa oli hän mukana ja samaten 1808—09 vuoden taisteluissa, vaikka nyt enimmmäkseen kommissariatissa palvellen. Vielä sodan kestäessä sai hän eron palveluksesta luutnantin arvonimellä ja eli loppuikänsä Partalan tilalla Juvan pitäjässä. Täällä hänen vanhin poikansa, Abraham jonka elämänvaiheita on aikomukseni esittää, oli syntynyt lokakuun 30 p:nä 1793. Pojan runolliset taipumukset olivat ehkä perintöä äidiltä Katarina Elisabet Cygnaeuselta, jonka suvussa rikkaat luonnonlahjat eivät olleet aivan harvinaisia.
Lapsuuden aika kului rauhallisesti useitten siskojen ja leikkikumppanien parissa. Jo tältä ajalta johtuu se ystävyys Abraham Poppiusen ja erään toisen, sittemmin kuuluisan Carl Axel Gottlundin välillä (2), joka sitten pysyi läpi heidän elämänsä huolimatta jälkimäisen oikullisesta ja usein ärtyisästä luonteesta. Vaikka Gottlund olikin lähes kolme vuotta nuorempi ja samanikäinen Abrahamin nuoremman veljen kanssa, olivat he kuitenkin paljon yhdessä. Uima- ja metsästysmatkoilla käytiin ahkerasti jo pienestä pojasta alkaen.
Elämä maaseudulla tämän vuosisadan alkupuoliskolla oli monessa suhteessa aivan toisenlainen, kuin nykyään maassamme. Tarkoitan tässä etupäässä herrassäätyläisiä. Seuraelämä heidän kesken oli vilkkaampaa, ja luonnollisista syistä. He asuivat kaukana muusta maailmasta ja olivat verrattain harvoin missään yhteydessä sen kanssa. Ulkonaiset olot siten jo pakoittivat virkamiehiä ja kartanojen omistajia kullakin seudulla tyytymään toistensa seuraan, keskinäisestä seurustelusta hakemaan henkistä ravintoaan ja huvitustaan. Ystävien syntymä- tai nimipäivät ja muut vuoden merkkipäivät muistettiin tarkoin ja yhdyttiin peninkulmien päästä niitä ilolla ja tanssilla viettämään. Ja silloin ei tyydytty yhteen iltaan tai yöhön, vaan päivät ja illat myöhään yöhön huviteltiin pari kolme vuorokautta, niin paljon kuin vaan syömisen takia ennätettiin. Seuraelämällä oli niin sanoakseni runollisempi leima, jota eivät taloudelliset huolet ja maanviljelyksen huonot tulokset voineet himmentää.
Tällainen oli elämä säätyläisten kesken myöskin Juvalla Abraham Poppiusen nuoruuden aikana. Nuorta väkeä löytyi kosolta täällä silloin. Abraham itse oli vanhin kuudesta lapsesta ja rovasti Gottlundin ja kappalaisen Vinterin perheissä löytyi useita samanikäisiä. Kun Poppius vuonna 1810 (3) ja hänen nuorempi veljensä sekä C. A. Gottlund pari vuotta myöhemmin olivat lähteneet Porvoon lukioon, muodostuivat erittäinkin joulut ilon ja pitojen ajaksi nuorten veikarien saavuttua kotiin kaupungista. Porvoossa Poppius ei näy paljon seurustelleen Gottlundin kanssa, vaikka he tietysti, ollen saman pitäjän miehiä, joskus kävivät toistensa luona. Korkeammalla luokalla ollen, kuin Gottlund, oli Abrahamilla toiset toveritkin.
Kevätlukukaudella vuonna 1813 matkusti Abraham Poppius Porvoosta Turkuun suorittaaksensa ylioppilastutkinnon ja kirjoitti 1 p:nä maaliskuuta (4) nimensä yliopiston matrikkelin. Luultavaa on, että hän nyt jo oli päättänyt antautua teologiselle uralle, vaikka hänen harras lukuintonsa saattoi hänet ensin kohdistamaan lukunsa kandidaattiarvoa varten. Historia, erittäinkin isänmaan, ja suomen-kieli olivat hänen lempiaineensa, ja niin paljon, kuin hän vaan muilta varsinaisilta tutkintoluvuiltaan ennätti, harrasti hän maansa muinaisuuden tutkimista. Isän tulot olivat verrattain pienet ja perhe suuri, niin ettei Abrahamille tarpeeksi riittänyt varoja kotoa, vaan täytyi hänen luultavasti jo Turussa ollessaan kotiopettajana ansaita lisää.
Kesät 1813, 1814, 1815 ja 1816 oleskeli Poppius kotona Juvalla (5). Jolleivät Poppius ja Gottlund, joka v. 1814 oli tullut ylioppilaaksi, Turussa varsin paljon seurustelleet, olivat he loma-aikoina maalla sitä enemmän yhdessä. Sattuipa joskus, että Gottlund silmittömästi suuttui Poppiuseen, kun hän oli ennättänyt ennen pyytämään jonkun pitäjän kaunottarista tanssiin tai Gottlund muuten Poppiusen tähden tunsi itsensä syrjäytetyksi hienohelmaisten joukossa.
Turussa seurusteli Poppius varsinkin Antti Juhana Sjögrenin kanssa, joka Porvoon lukiosta oli tullut ylioppilaaksi samana vuonna, kuin hänkin. Porvoossa jo olivat he paljon olleet yhdessä. Samat harrastukset ja osaksi samat luvut veivät heidät edelleen yhteen; heidän välilleen syntyi luja ystävyys, jota yhtäläisyys molempien luonteitten hienoudessa vielä vahvisti. Sjögrenissä oli keväällä 1813 (6) sattumalta herännyt ajatus Suomen kansan muinaisrunojen keräämisestä ja suomenkielen tutkimisesta. Hän esitti tuumansa Poppiukselle, joka siitä suuresti innostui. Molemmat päättivät heti seuraavana kesänä ryhtyä työhön, kukin tahollaan. Jo ensimäisestä ylioppilaskesästään asti keräsikin Poppius kotiseudullaan runoja ja sananlaskuja. Että tämä esimerkki paljon vaikutti myös Gottlundiin ja enensi hänen intoaan samanlaiseen työhön, on epäilemätöntä, vaikkei Gottlund muistiinpanoissaan sitä suorastansa tunnustakaan.