Vaikk' on sulla kaula,
Niin et herjä laula
Kansan mieltä myöten ensinkään.
Tekisit sä muuta,
Tukitsisit suuta,
Pakenisit tieltä pahan sään.
Varpunen se vastaan,
Tuuvitellen lastaan
Pihlajalta pilpatti ne syyt,
Miks ei sinne mennyt
Kunne pääskyn pennut
Kunne kiurut ja muut pelto pyyt.
Syy on isä vainaan;
Miks hän meni naimaan
Harmajana, päistäröityn päin;
Elänyt ei kauvan;
Jätti lapsi-lauman,
Josta pahnan pohjimaiseks jäin.
Tuskin vielä lensin
Kuin jo kurki ensin
Läksi matkan tielle ajallaan,
Vaikk' ol' viljat vielä
Koskemata siellä
Haasioilla eli hajallaan.
Minä kiljun heille:
Mikä kiire teille
Ennen kuin ma nämät syödyks saan.
Mutta syönnin alla
Pakkanen ja halla
Jääksi jähmetytti järven, maan.
Ken o'is silloin tiennyt
Kuinka nyt on viennyt
Talvi kaiken sen kuin kasvo maa.
O'isin lentänynnä,
Muiden kansa ynnä
Vaivallakin, valta meren taa.
Vaan mä syöä mätin,
Matka huolet jätin
Kunne kesä-kelit kestivät.
Sitte liika päkki,
Ja nyt tyhjä säkki
Menon matka-tielle estivät.
Vaan kuin päivä palaa,
Kultiansa valaa
Yli hangen, yli meren, maan;
Talvi herkiäävi,
Kevät kerkiäävi,
Silloin minä uuden mielen saan.
Kosiin mään ja palan,
Luvan saan ja valan
Teen, mun kulta kaunoiselleni.
Sitte työtä lisää
Taivaallinen isä
Mulle ja mun ainoiselleni.
Ei nyt huolet anna,
Eikä minua panna
Aikaa laulamalla viettämään;
Kuin ma annan suuta
Joudanko ma muuta,
Silloin huulillani tiettämään.