Nyt ei ollut enää muuta tehtävää kuin haudata kuollut metsästäjä ja sitten jatkaa keskeytynyttä matkaa, sillä oleskeleminen pitemmän aikaa seudulla, joka nähtävästi oli aivan täynnä vihollisia, olisi ollut liian uskallettua. He kaivoivat haudan puukoillaan ja meloillaan joen hiekkatörmään.
Kuu oli nyt jo laskenut alas läntiselle taivaalle muodostaen pitkiä varjoja sinne, missä sen vinot säteet voivat tunkeutua metsän pilariston välitse. Veden pinnalle oli keräytynyt kylmää ja harmaata sumua, joka muodottomin pilvin ajelehti eteenpäin. Kylmä tuulikin alkoi puhaltaa kiiruhtaen poislähdön jäljelläolevia valmistuksia. Ruumis asetettiin hellästi matalaan hautaan, ja lyhyen vakavan rukouksen jälkeen täytettiin kuoppa jälleen hiekalla, joka poljettiin lujasti paikoilleen. Otettuaan pyssynsä viivähtivät Pierre ja Gaultier vielä hetkisen kummulla, joka kätki kaiken jäljellä olevan heidän toveristaan, ja sitten he sanomatta sanaakaan asettuivat paikoilleen kanoottiin ja työnnettyään sen virralle alkoivat jälleen meloa vastavirtaa.
IV.
LUOTEISTERRITORIOSTA JA SEN ELÄIMISTÖSTÄ.
Sellaisille, jotka haluavat kuunnella sen opetuksia, on salomaa hyvä koulu. Se tekee pelokkaimmastakin rohkean ja opettaa kestämään kärsivällisesti vaikeuksia, vaaroja ja monenlaisia vaiheita, jotka siellä tulevat jokaisen matkustajan ja metsästäjän osaksi. Se vahvistaa huomiokykyä, mieltä ja ruumista, ja joka tapauksessa panee se sellaisenkin, jolla on hienompi luonne kuin raa'alla rajamaanasukkaalla, ajattelemaan Jumalaa, kun hän tarkastelee Herran töitä. Muutamien viikkojen tahi kuukausien oleskelu tutkimattoman ja asumattoman salomaan yksinäisyydessä on useinkin vaikuttanut enemmän luonteitten muodostamiseen ja jalojen ominaisuuksien esille tuomiseen kuin kaikkien edellisten vuosien oleskelu nykyaikaisen sivistyksen keinotekoisessa ilmastossa.
Sekä Pierre että Gaultier olivat alttiit niille vaikutuksille, joiden alaisiksi heidän elämänsä oli heidät tehnyt. He rakastivat tuota viheriätä salaperäistä metsää, sen laajoja näköaloja, sieviä aukeamia, lorisevia puroja, monia virtoja ja niiden sammaleisia rantoja, joille aurinko paistoi puiden oksien lomitse; kaikkea tuota he rakastivat. He eivät voineet määritellä, mikä tuo kauttaaltaan siinä esiintyvä viekoitteleva taikajuoma on, joka teki heistä sen orjia, mutta heidän villi ja vapaa elämänsä tarjosi heille kiihottavampia suloja kuin täydellisin sivistys vaativimmalle huvittelijalleen.
Tähän asti olivat nämä kolme serkusta aina eläneet yhdessä sekä senvuoksi, että he kaikki pitivät metsäelämästä, että heidän sukulaisuutensa perusteella. Senvuoksi täyttikin tuo peloittava isku, jonka Henrin kuolema oli heille antanut, Pierren ja Gaultieren mielen suurella tuskalla, vaikka heidän metsissä opittu hillitsemiskykynsä tukahduttikin kaiken tuon heidän sydämessään riehuvan suuren surun ulkonaiset ilmaukset. Syrjäisestä olisivat he näyttäneet välinpitämättömiltä, mutta sellainen luulo olisi ollut mitä suurinta vääryyttä nuoria metsästäjiä kohtaan.
Koko päivän meloivat he länteen päin pitäen koko ajan silmällä kumpaakin rantaa huomatakseen ajoissa jokaisen lähestyvän vaaran; mutta vihollinen näytti selvästi jääneen jälkeen, koska ei siitä enää ollut havaittavissa merkkiäkään. Tapansa mukaan nousivat serkukset iltahämärissä maihin eteläiselle rannalle valmistautuen viettämään siellä yönsä. Tällä kohdalla loittoni metsä melkoisesti joesta jättäen väliin muutamia satoja aareja käsittävän maa-alueen, jossa kasvoi enimmäkseen karkeata ruohoa ja surkastuneita pajupensaita.
Jätettyään toverinsa sytyttelemään leiritulta tarttui Pierre pyssyynsä lähtien kuljeskelemaan surkastuneeseen paju- ja leppäpensaikkoon ampuakseen jonkun otuksen illalliseksi. Hänen huomiotansa oli jonkun aikaa kiinnittänyt metsänlaidasta kuuluva omituinen melu. Joskus oli se aivan kuin jonkun raivohullun naurua, joskus taasen kuin jotakin ihmistä olisi kuristettu. Nämä äänet tässä autiossa paikassa sopivat hyvin täyttämään jokaisen kuuntelijan mielen kauhulla, mutta Pierre tunsi siksi hyvin niiden aiheuttajan, että hän pelkäämättä rupesi ryömimään eteenpäin käyttäen hyödykseen kaikkia paikan tarjoamia apukeinoja. Hänen silmänsä eivät voineet varmasti erottaa mitään aukiota ympäröivien puiden lehvistön-varjosta, vaikka hän muutamia minuutteja katselikin tarkasti oksia. Äkkiä vaikeni tuo omituinen melu ja Pierre alkoi jo pelätä, että hänen läsnäolonsa oli huomattu, kun odottamatta eräs huuhkaja liiteli hiljaa näkyviin muutamien kuusien oksien pimennosta laskeutuen vinosti maahan vähän matkan päähän muutamien pensaitten taakse.
Pierre lähestyi nopeasti paikkaa pysyen hyvin piilossa välissä olevien pensaitten takana. Pian näkikin hän edessään takaa-ajettavansa taistelemassa hurjasti jonkun toisen eläimen kanssa. Hän ojensi äkkiä pyssynsä ampuen huuhkajaa, jonka luoti tappoi heti sen alla olevan eläimen päälle. Viimemainittu ei ollut mikään muu kuin rämejänis, jonka huuhkaja oli epäilemättä huomannut metsästä.