SIGURD.
Sun asiaas siis Jumal' armahtakoon!
Hyvästi! Hevin juur' en pakoon pötki,
Mut moista mustaa pirua ma pelkään.
(Menee.)
HAKON.
Mokomin kuntoineen ja voimineen
Hän suututtaapi. Ikikurittaja.
Kuink' on tok' itseviisaan mieleen laittaa,
Ojentaa toisen haluja, joit' ei
Häll' itsell' ole. Sodass' sinä vaan
Ilosi löydät; sikspä Hakoninkin
Pitäisi siinä riemuns' saaman. Sinun
On lemmenliekkis sammuttanut vanhuus,
Siks Hakoninkin sydämensä liekki
Pitäisi estää. Kuinka järkevää!
Jäin, lumin talvi soimaa kevättä
Sen kukkimisesta. Ei, rakastaa
Ma tahdon, rakastaa mun sydämeni
Nuoruuden kyllyydellä. Sinust' olkoon
Kuningaskuntanani Nidaros
Ja Bergen, Vigen, mikä hyvänänsä;
Minusta on se sydän Valpurin;
Sit' ei voi mikään Erling multa ottaa,
Kun armahasti lempeni on ensin
Sen sulokruunun mulle valloittanut.
(Munkille, joka kunnioittavasti seisoo syrjempänä.)
Knuut veli, tule, tule lähemmäksi;
Jo vanhus meni.
KNUUTI.
Hämmästyin kun hänet
Näin täällä kirkoss'; ensikerran kahteen
Vuos'kymmeneen!
HAKON.
No, löysit Valpurin?
Sa puheell' älyisellä koetitko —
KNUUTI.
Vai koetitko? Voi, teidän armonne!
Älyinen puhe kyllä muuten paljon
Saa aikaan; mutta täss' on puhe turhaa,
Kun päälle päätteeks —
HAKON.
Mitä?
KNUUTI.
Vanhat houreet,
Unohtumaton lempi, tiedättenhän!