HAKON.
Hei, Aksel, hätäinen
Sa oletkin.
AKSEL.
Ei hätäinen se sulho,
Jok' uskollisna viisi pitkää vuotta
Odotti morsiantaan.
HAKON.
Morsiantaan?
Ja onko toden varma, että Valpur
Sua lempii?
AKSEL.
Katso, nimiemme ympär'
On seppele; sen sitonut on Valpur.
Viis kesää kaikin päivin kukkiaan
Maa moiseen antoi seppeleeseen, jonka
Mun Valpurini somat sormet sitoi.
Tuon nimimerkin?
AKSEL.
Piirtänyt on Aksel.
HAKON.
Tuon seppelehen?
AKSEL.
Sitonut on Valpur.
HAKON.
Haa. —
AKSEL.
Kuule, Hakon! Silmäs palavan
Mä näen ja sydämesi tilan tunnen.
Rehellisesti, Norjalaisen tavoin,
Mielemme asioista puhukaamme.
Mä teeskennell' en tahdo. Valpuria
Ma rakastan ja Valpur minua.
Kas, Hakon! Kuningas sa olet, suuren
Ja uljaan uroskansan kuningas;
Rehelliseltä langoltas nyt voitko
Omaansa ainoaa sa ottaa — hänen
Morsiantansa? Kunnia sua kutsuu.
Sun syntyperäs urotöihin, toimiin
Sua viittaa. Viel' ei lemmenhetki tullut.
Sen Onnettares oivaltaa ja kutsuu
Sua uljaan Urottaren kisoihin.
No niin! Sen kutsua sa seuraa; voimin
Vihollistasi vastaan varustau,
Tee tuuma tyhjäks, sun jok' aikoo syöstä
Istuimeltas. Mon' uljas mies sua seuraa,
Ja viime verenpisaraan on Aksel
Hyvyytes maksava, jos Valpurin
Sä hälle annat.