KNUUTI.
Kyllä, herra piispa!
Lu'inpa minäkin tuon koko kirjan;
En latinaani ole tykkänään
Viel' unhottanut, ett'en joka sanaa
Ois ymmärtänyt. Pyhä isä kumoo
Välillä Akselin ja Valpur immen
Olevan sukulaisuus-, serkkuus-suhteen; —
ERLAND.
Ja eikö siinä kylliks?
KNUUTI.
Niinhän luulis.
Siin' itse Aksel Thordinpoikakin
Varmaankin kylliks olevan on luullut.
Ois muuten kumma, miks ois asiaa
Hän laiminlyönyt yhtä tärkeää,
Kuin serkkuutensa on. Mut ehkä hän
Sit' itsekään ei tiennyt.
(Erland säpsähtää.)
Serkkunansa
Saa Aksel Valpuria rakastaa,
Mut ristikumppaneina heiltä kirkko
Avioliiton kieltää.
ERLAND.
Mitä sanot?
KNUUTI.
Totta, jonk' kirkonkirja todistaa.
Vast'ikään, isä arvoinen, te tänne
Olette tullut, vasta Augustinon
Pakenemisen jälkeen, siksi ette
Voi kirkon asioista tietää niin
Kuin anivalpas palvelija, jonk' ikä
Sisällä näiden seinäin vaan on vierryt.
Elämä hurskas teidät piispaks saattoi.
On piispansauvan kunnon hallintaan
Tok' ennen luultu muukin kuuluvan,
Kuin pyhä käytös. Tanskan Absalon
Hän näytti, kuinka hyvin rautapaita
Koristi valkovillavaippaa; että
Kiireelle paljaallekin kypärin
Voi panna; ett'ei piispan tule olla
Vaan nuhteeton, mut voimakaskin, uljas,
Kerubi välkkyvässä vaskessa
Ja ankaruuden väkikalpa vyössään
Edessä Edenins'. Vaan, Augustinon
Liehailu Hakonin sai etsimään
Senlaisen piispan, joka virassaan
On — vahingoittamaton. Onnea
Toimeenne suureen teille toivotan.
ERLAND.
Sua kiitän. Lyhyt matkan' rauhass' anna
Mun hautaan mennä. Kauan tielläs en
Ma olla tahdo. Älä aikaa tuhlaa.
Sanoma Akselista surettaa
Mua paljon syvemmin. Niin, toivoon päin
Se nuorukainen katsoo; myrskyihin
Ja hallaan tottunut on vanhus. Kun
Tuo varomaton taisi unhottaa —
KNUUTI.
Hän varmaan yhtä vähän siitä ties,
Kuin Valpur, sillä asiain näin ollen
Kokivat äitins' sitä kyllä peittää.
Thord Huusfrei vankka Sigurd kuninkaan
Ol' urho, hurja kuin tää Reinen Sigurd.
Tuo Thord hän nuoren Aksel poikans' antoi
Viis vuotta pakanana, kasteetta
Vaan juosta. Ristittävä kun nyt Valpur
Immerin tytär ol' ja Helvig rouva
Kasteesen hänet vievä, pyysi Thord
Kälynsä viemään pojan mukanaan,
"Ett' ois se toki kerran tehtynä".
Niin yhdessä he kastettiin, vaikk' Aksel
Viis vuotta Valpuria vanhemp' oli;
Ja lisähäväistystä välttääkseen
On lasten äitit sitä salanneet.
Mut kaikk' on Joonas kirjaan kirjoittanut.
Mä läsnä olin famuluksena,
Ja mont' on vielä kanssan' elossa,
Jotk' asian tän voivat todistaa.
(Näyttää hänelle paikan kirkonkirjassa.)
ERLAND.
Kov' onni painaa tätä sukukuntaa.
KNUUTI.
Kov' onni painaa aina syntiä
Ja rankaisee niin Gillen suvun synnit
Kuin muittenkin. Jos ois Thord Huusfrei sievään
Poikansa kohta kastattanut, ei ois
Nyt Aksel ristiveli Valpurin;
Ja ell'ei Aksel lähisukulaistaan
Rakastais, vastoin kirkon kieltoa,
Vaan muuta neitoa, ei estäis mikään
Hänt' onnestansa. Gillen suvust' ompi
Kuningas Hakon etevin. Siis — mikä
Nyt rikollisen rankaisee, se hänen
Siveän elämänsä autuoittaa.