AKSEL.
Voi, Valpur! Valpur!
VALPURI.
Armas ystävä!
Sä mieltäs lohduta.
AKSEL.
Vai lohduttaisin?
Oi, miten voit sa tointua niin pian,
Niin helposti?
VALPURI.
Ma olin valmistaunut.
AKSEL.
Olitko valmistaunut? Ethän, Valpur!
Sun riemus näin mä, vaunuihin kun astuit.
Kuink' ihanasti suusi hymyili,
Kuink', armas tyttö, silmäs kiilsivät!
VALPURI.
Silloinpa silmä kirkkahimmin kiiltää,
Kun kyyneleit' on täynnä.
AKSEL.
Kuinka, Valpur,
Epäillä taisit? Eikö näyttänyt
Kaikk' onneksemme käyvän? Luultuun onneen
Olenko hourupäisnä tänne syössyt?
Kuin Jaakob enkö vuosi vuodelta
Mä yhä uupumatta ahkeroinnut
Rakasta Raakelian' ansaitaksen'?
Ja nyt mua moinen vastus kohtaa? Ei!
Kov' onneni ol' arvaamaton, julma, —
Se koko miehuuteni mursi. Silloin
Kyll' olit oikeass', oi Valpur, tuossa
Kun polvillaan näit pyhiinvaeltajan, —
Hän haudan partaall' on, ei määrän päässä.
Kyll' olit oikeass', se hälle aukee
Kuin helma, hyvän ystäväisen helma.
Maanpiirillä mit' on mull' etsittävää
Nyt enää? Päiväni on laskenut
Ja sammunut on valoni. No niin!
Sa aukee, hauta; rauhainen sa olet.
Niin, aukee, syliis minut sulje; sitä
Ei Valpurini tohdi.
VALPURI.
Tohtiip', Aksel!
Jäähyväiseksi viime kerran tohtii
Valpuris sinut syliins' sulkea.
AKSEL.
Oi, kohtaloni! Tähän minut surmaa!
VALPURI.
Ei, armas ystävä, sun elää pitää.