AKSEL.
Miks elää?
VALPURI.
Eestä kunnian. Oi, Aksel!
Sa muista kaunist' urhonimeäs!
Suur', jalo, rikas Aksel vanhalla
On kielellämme.
AKSEL.
Siksi ois, niin, siksi
Ois Aksel tullut, ell'ei kohtalo
Ois riistänyt hält' autuaallista
Valhallaa, Valpuria, voiton palkkaa.
VALPURI.
Oi, sulho hyvä!
AKSEL.
Sodan hälinään
Mua tummaa tammenlehti-seppelettä
Ei sotatorvi saamaan kutsunut;
Sa, Valpur, eessän' Nornanani väikyit
Sulholles ruususeppelt' oijentain,
Punaista ruusukehää.
VALPURI.
Ruusut kuihtui.
AKSEL.
Ma Roomaan jouduin, vanhan paavin näin.
Vavisten lähestyin maailman herraa.
Eloa, turvaa hymyilystään join.
Lumouskirjan rakkaan hältä sain ma.
Italjan vuoret, lumenpeittoiset!
Pian silloin taivaan rantaan katositte.
Mun silmäni, päin pohjoist' yhä, revon
Tulia luulivat jo näkevänsä.
Ne kodin muisteloina säihkyivät.
VALPURI.
Ne Valpurisi tunteit' oli, Aksel!
AKSEL.
Ja nuori pyhiinvaeltaja käv' yhä,
Ylitse vuorten milloin, milloin laaksoiss'
Etäällä kotimaasta sauvoineen;
Vakava toivo onnen tiestä huojens'
Halua hellää, koti-ikävää;
Kun leivo hänet herätti, niin lauloi
Se Valpurista; aamukoi niin hehkui
Kuin lempensäkin; päivän helle hänet
Pakotti metsän varjoon; monessa
Velsklannin rungoss', Saksan pyökissä
On nimi Valpur. Oi, sa kurttukuori,
Pian rakkaat piirrot peitä. Vaan sa, Puutar,
Puun rungossa sa ruikuttele hiljaa
Etelämaiden paimentytöille
Kov'onnisesta Pohjan parista,
Vihreitä kutrias kun illoin viuhkaat.
VALPURI.
Kuink', Aksel, oletkin mua rakastanut.