AKSEL.
Taas saat, maailma laaja, minut nähdä.
Mut ilman sauvaa, — särkynyt on sauvan'.
Nyt astelen ma synkkää metsää taas,
Mut rientoa ja määrää vaill'. Ens turve
Mun polullani auetkoon ja haudan
Minulle suokoon; siin' on majani.
VALPURI.
Sa julma! Niinkö Valpurin sä heität?
AKSEL.
Vai tyynnä täällä katseleisin, sinut
Kun surmaajas vie eteen alttarin?
VALPURI.
Hän ennen minut mestattavaks vieköön!
AKSEL.
Sä, peto! Moisen sydämen sa sorrat
Ja sitä lemmeks sanot.
VALPURI.
Silmäni,
Himeät kyyneleist', ei kestä kauan
Valoa päivän enää; ennen kuin
Ne Tuoni ummistaa, on äiti armas,
Pyhäinen kirkko, hunnun mulle suova.
AKSEL.
Oi, Jumala! Mun Valpurini nunnaks!
Nää hiukset, silkinhienot keltakutrit
Pois kerittäisiin; vartalonsa kaunis
Vaatteeseen mustaan, paksuun verhottaisiin!
VALPURI.
Mont' yötä sitte yksin käyn mä täällä
Suloista unelmaani ajatellen,
Sun tuloas ja kovaa onneamme;
Hartaasti silloin sydämeni nousee
Luo Herran rukouksin, korkein veisuin,
Ja rukouksen' tähden huojentaa
Hän sydämesi surua.
AKSEL.
Oi, Valpur!
VALPURI.
Ma hiljaa kammiossa pieness' istun;
Kutelen kultaa silkkiin; huolin, hempein
Eleten aikan', niin kuin kyyhkyläinen,
Mi kaikess' säysyydessään ei saa rauhaa;
Mi koskaan vihannall' ei lehväll' lepää,
Vaikk' kuink' ois uupuneena; jok' ei koskaan
Juo vettä kirkast', ell'ei jaloillaan
Sit' ensin hämmentele.