WILHELM.
Se riippuu sinusta,
Niin minä heidät pelastan.
ERLAND.
Vaan miten?
WILHELM.
Valmiina, purjeissaan viel' laivamme
On vuonoss'; ankkurin kun nostaa, voi
Se rannan jättää. Valpur luostariin
On viety. Sinne kautta kirkon vaan
Käy tie. Ja estääksensä Valpurin
Poisryöstämistä, jota Hakon pelkää,
Tuleepi Knuuti kahdenkymmenen
Ritaripojan kanssa yöksi kirkon
Ovelle vahtiin sekä ilmoittaa,
Jos vähäinenkin kuuluu hiiskaus.
ERLAND.
Ja moinen varoisuus, mi pelastuksen
Saa mahdottomaks, ilahuttaa sua?
WILHELM.
Varoisuus yksin pelastusta auttaa.
Jos kirkon raudoitetut, raskaat ovet
Lukittaisiin, ei pelastusta ois.
Huomenna Hakon aikoo Valpurin
Jo linnaan viedä morsiamenaan,
Mut läpi ritar'joukkion, vaikk' onkin
Kakskymmen-lukuinen se, musta munkki
Viel' yhdeskolmatta, ma raivaan tien.
ERLAND.
Kahakka melskett' eikö nosta, linnan
Uroita herätä?
WILHELM.
Ei tahrata
Saa kirkon pyhää laattiata karskein
Ritaripoikain kunnon verellä.
Velvollisuuttaan noudattavat he
Ja kuninkaansa käskyä. Ma neuvon
Paremman tiedän.
ERLAND.
Minkä, poikani?
WILHELM.
Tuo kulta-arkku yli alttarin,
Se eikö ole pyhän Olavin?
Ja eikö kansa luule, että hänen
Ruumiinsa usein, eri sattumoissa,
Puol'yönä nousee ylös haudastansa
Pahoja aavehena peloittaakseen,
Hyville sorretuille avuksi?
ERLAND.
Niin jokahinen uskoo.