KNUUTI.
Täss', ystäväni, parhain istumme,
Tän pylvään luona, kolmen Norjalais-
Kuningasvainaan pyhäin ristein eessä.
Tääll' yömme viettyy Herran nimessä.
Oletko pitänyt sa tarkan vaarin
Uroista oven suussa, Endrid?
ENDRID tulee.
Olen.
Ne valvovat.
KNUUTI.
No, mekin valvokaamme.
Pitäähän alamaisen kuninkaansa
Vakuudeks valvoman. Sentähden juuri
Tän paikan itsellemme valitsin,
Kuningas-pylvään nimellisen viereen.
Pyhänä kohouu se kolmin ristein.
Mut tuota tuolla puolen katsokaa!
Häpeäpylvääks se ois sanottava.
Kaks synnillistä rakastelijaa siihen
Nimensä oli piirtänyt. Ja vastaan
Kuninkaan valtaa, kirkon lakia
He houruin lailla uhmasivat. Herran,
Vanhurskauden rangaistus nyt tulee.
Jalossa harmissa löi miekallansa
Kuningas merkin pois, mi kirkon puuta
Soaista tohti lemmen seppeleillä.
Nyt tuolla tomuss' seppelhylky kuihtuu.
BJÖRN.
Niin. Mihin kukat muuhun kelpaavat
Kuin kuihtumahan. Antaa niitten olla!
Mut toista kuninkaan on ristin, se mit'
Ylemmä nousee, sitä paremp' on
Maan kanta, sitä korkeampaan voimaan
Ja kunniahan valtakunta kohoo.
Senvuokspa miellyttää tuo korkein risti
Mua parhain. Nuo kaks muuta kohoovat
Myös jokseen, korkeata Haraldia
Tok' ei ne yllä.
KNUUTI.
Noin äl', ukko, haasta.
Olavi Kyrre, muistoss' autuas,
Ei Haraldia halvemp' ollut. Rauha
Ol' Olav' Kyrren aikan' ylinnä.
Hän oli pappissäädyn turvasauva.
BJÖRN.
Se juur' ol' onnetonta. — Niin, niin, rauhaa
Mä meinaan; pappissääty, herra, kaiken
On arvon ansainnut, sen kyllä tiedän.
Mut Olli Kyrre, Mauno Paljasjalka,
Ne turman ensi taimet tänne toivat,
Kun maamme vanhat tavat muuttivat;
Ja siksi, tuumin, eivät tule oivan
He Harald Haarderaaden rinnalle.
KNUUTI.
Olavi töillään maata hyödytti.
BJÖRN.
Sarvesta ennen Ollin aikaa juotiin.
Ja tuli vierastuvan keskell' leimus;
Somasti silloin penkill' istui Norjan
Kuningas urostensa kesken; olut
Hänelle tulen ääreen tuotiin; — se
Ei Ollin mieleen ollut! Hälle ol'
Yl'istuin tehtävä pääpenkkiin; — lämmin,
Iloisa tuli tuvan keskellä
Ei saanut roihuta, se koloon, syrjään
Ol' ahdattava, syystä vaan, ett' eivät
Savua arat keuhkons' sietäneet.
KNUUTI.
No, isä Björn, se rintaan koskeekin.
BJÖRN.
He, rintaan! Miehuutt' olkoon miehen rinnass'.
Savusta, tomust' älköön huoliko.
Puvuissa Olavill' on suuret synnit;
Ne Herra hälle anteeks antakoon!
Sit' ennen kävi urho haarniskassa;
Nyt hänen kupeillensa pauloitettiin
Hopea-, kultavaate kirjavainen;
Pohkeisiin kultarenkaat kiristettiin,
Ja hieno silkkivaate laskoksiin
Käs'varsiin, hartioihin kureiltiin,
Vaikk' olivat niin ahtaat hihat muuten,
Ett' ylle saatiin koneen avuin. Niin
Ol' ikään Mauno Paljasjalka, vähän
Vaan toisin; sankar' oli hän, mut eikö
Irlannin retkell' oltuaan hän juossut
Kaduilla lyhyin nutuin, avosäärin,
Kuin kerjäin, vaikka Norjan kuninkaana.
Ja liikanimens' syynä hän ol' itse.