KNUUTI.
No, isä, kaikki ajan kanssa muuttuu!
BJÖRN (pudistaa päätään).
Jos vanhat juomasarvet arvossa
He vaan ois pitäneet, en virkkais mitään;
Mut maistell' oltta, simaa pikarista,
On huono tapa, joka varhemmin
Tai myöhemmin vie maamme rappiolle.
Ei; maljan kelpo poika juokoon pohjaan,
Pöydälle älköön panko jätteitä.
ENDRID.
Kai ukko siin' on oikeassa. Harald
Ol' oiva urho. Nimens' suuress' arvoss'
Siit' asti viel' on Kreikan maalla, kuin
Hän kuningatar Zoen palveluksess'
Ol' urheain Varjaagein joukoss'.
BJÖRN.
Äsken
Sa Miklagoordist' tulit; kuink' on siellä?
Viel' olettenko saattaneet, kuin mekin,
Vanhoille Pohjoismaille kunniaa?
ENDRID.
Sun kanssas, äijä, kaikk' ei ole kuollut.
BJÖRN.
Paljaalla tanterella maataan siis,
Kypäri päässä, kilpi rinnalla,
Pään päällä miekka, käsi kahvassa,
Ja rinta täynnä rohkeutta, mieltä?
ENDRID.
No, kuinkas sitte!
BJÖRN.
Vieläköhän pyhän
Olavin aave valkoratsullaan
Käy johtamassa teitä, vihollista
Kun vastaan käytte?
ENDRID.
Usein, isä Björn!
Sä etkö ole kuullut, kuinka hänen
On äsken käynyt Neiter-miekkansa?
BJÖRN.
En, poikaseni; kerro!