HAKON.
Haa, kovin koskee mua tuo mielen uljuus.
Voi, kurja Hakon! Sinun paras urhos
Sua halveksii.
AKSEL.
Kautt' taivaan Herran, arvoss'
Sua pidän, Hakon; kautta Valpurini!
HAKON.
Nyt, serkku, uskon. Valan kalliin vannoit.
No; — niin jos on, niin — Hakon käyttäytyi
Kuninkaan-istuimella innokkaana
Rakastajana, vaan ei heittiönä.
AKSEL.
Ken lemmen voiman tuntee, tietää myös
Sen vaikutukset.
HAKON.
Puhut, oiva uros,
Omasta sydämestän'! Jaloutes,
Uskollisuutes mua liikuttaa.
(Yht'äkkia tuimasti.)
Ja kuitenkin, — jos luulisit, ett' tuo
On naisellista herkkämielisyyttä,
On ruumiin tuskan tuottama; — niin, Aksel!
Kupeeltan' miekan käsin vasemmin
Mä sieppaisin ja vaatisin sua hengen
Edestä otteluun.
AKSEL.
Ma vannoin kautta
Mun Valpurin', ett' arvoss' sua pidän.
HAKON.
No niin! Myös korkeassa arvoss' on sun
Mua pitäminen. Sillä uhrin teen
Ma sulle, Aksel! Mutta uhrin suuren;
Se tarpeen on, ett' oivallat sen arvon.
AKSEL.
Mun herrani!
HAKON.
Mä näen, mit' uskallan,
Kun moisen lahjan tässä tilass' annan:
"Nyt auenneet tuon uljaan pojan silmät
Tok' on; valaistuimensa turvan tarpeen
Hän havaitsee; nyt täytyy urostensa
Uskollisuuteen hänen turvata,
Ja siksi immen ystävän hän ostaa,
Kun sydän täynn' on tuskaa, hätää!" Hyi!
Sua vihaisin, sua sanoisin ma raa'aks
Viholliseksi, tylyn tunnottomaks,
Jos arvelisit niin.
AKSEL.
Mun kuninkaani!