(Ottelu. TOISTEN SOTURIEN hälinää kuuluu ulkoa; huudetaan:)
Avuksi! Kuninkahan avuksi!
Hänt' ahdistetaan.
VlHOLLIS-SOTURI (Akselille).
Apu myöhästyy!
(Haavoittaa hänet.)
Paetkaa! Joutuin! Hän jo kaatui. Syöskää
Väkevin voimin läpi virsupoikain
Luo Erlingin. Jo Hakon kaatui. Pois!
Reinen Sigurd ja Wilhelm syöksevät sisään,
virsumies-joukko muassaan.
SIGURD.
Murhaajat lyökää, pistäkää! Ja takaa
Niit' ajakaa!
(Viholliset ajetaan pakoon. Kuninkaalle:)
Sun henkes pelastui.
(Havaitsee Akselin.)
Ka, mitä? Akselilla kuninkaan
On kaappu, kypäri? On verissään?
AKSEL (kuninkaalle).
Taas kypäris nyt ota! Liian raskas
Nyt mulle on se. Seuraa urhojas
Ja kera sotaveljen' jätä minut.
HAKON.
Oi, serkku! Onko haavas —
AKSEL.
Jätä minut,
Kuningas! Vihollista vastaan rynnä!
Häväistys kosta! Sigurdia seuraa,
Uroita koskusverhoisia!
SIGURD.
Niin, Hakon!
Trondhjemin kuningasta puoltamaan
On itse Norjan metsä varustaunut.
Kas noita urhoj', ohtoj', aarnia!
Oikeita tunturien kuusia.
Ja haarniskoina kaarna verhoo uljaat,
Ravakkaat rinnat; leppäsaitat, kärjin
Liedessä karaistuina, keihäin' ovat.
Niin sotivat he eestä kodin rauhan,
Kuninkaan kunnian. Käy joukon johtoon!
Niin ryntäin veikon kuolon kostoon saamme.
Sa kuolon oivan kuolet, Aksel veikko!
Edestä kuninkaasi. Mekin pian
Kenties sua seuraamme ja tervehdimme
Sua luona Jumalan. Nyt tule, Hakon!
Hän ystävänsä kanssa jätä. Elo
Se halaa sotaa, mutta kuolo rauhaa.
HAKON (urhoille, osottaen Akseliin).
Te Norjan miehet! Eestä kuninkaansa
Hän kalpen'.
VIRSUMIEHET (sysäävät maltittomina puukeihäitänsä laattiaan).
Eestä kuninkaamme mekin
Halaamme kalveta! Vie meitä kuoloon,
Vie vihollista vastaan!