Suomen lounaisessa osassa virtaa hiljain pohjasta etelään Aurajoki. Alkain Pöytyän saloista (metsistä) on se ensin suuren ojan näköinen, vaan levenee sitte vähittäin, kunne se kuusi penikulmaa kuljettuansa kohtaa meren aallot tullessaan kapeaan lahteen, joka nykyään kantaa Linnanaukon nimeä. Juuri matkansa perille pääsemäisillään jakaa se kahteen osaan Turun kaupungin. Turun komea tuomiokirkko kohottaa korkeat muurinsa sen itäisellä rannalla ja missä se rientää meren syliin, siellä sen läntisellä puolella vanhan Turun linnan valkoiset muurit kertovat satunsa kuluneista vuosisadoista; ajoista, jolloin maamme mahtavimmat miehet asuivat linnan nyt jo suurimmaksi osaksi hävinneissä saleissa.
Noin vuonna 1157, siis näeppäs jo monta ihmisikää sitte, oli sillä seudulla, jossa linna nyt seisoo, vilkas liike. Auran joki tosin silloin jo vierteli mutaista (savista) vettänsä Linnanaukkoon, mutta komeita kartanoita sen rannikoilla olisi silmäsi turhain etsinyt. Tuskin olisit nähnyt mökkiäkään, missä Turun kaupunki nyt ylpeilee katuinensa ja huonerivinensä. Kukkulat ja avarat laksot olisivat ainoastansa kohdanneet silmiäsi. Ainakaan et olisi voinut. aavistaa, että niinkin komea kaupunki kuin nykyinen Turku tässä oli syntyvä. Mutta, arvelet, mikä sitte oli syynä siihen liikkeesen, josta puhuin. Saatpa kuulla.
Kaks oli pyheä miestä
Kaksi kansan ruhtinasta
Ristiveljeä jaloa;
Yksi kasvoi Ruotsinmaalla,
Toinen maalla vierahalla.
Lapsi maalta vierahalta
Se on Hämeen Henterikki,
Waan joka Ruotsissa yleni,
Se on Eerikki ritari,
Ruotsin kuuluisa kuningas?
Näin tietää eräs kansanruno puhua. Ja sen sanat ovatkin todet. 1150, näet, nousi Ruotsin kuningas istuimelle Eerikki, joka oli yhdeksäs samalla nimellä Ruotsin kuninkaista. Noustessansa valtaistuimelle vannoi hän sen valan, että hän oli lähtevä sotaan Kristin uskon puolesta ja maan vihollisia vastaan. Tähän aikaan oli halu suuri ihmisissä lähteä tälläiseen sotaan Kristinuskoa levittämään ja papit saarnasivat, että se, joka otti osaa tälläiseen retkeen, sai suurimmatkin syntinsä anteeksi; ken sodassa kaatui, se meni oikotietä taivaasen. Ruotsi ei ennen tätä aikaa voinut olla juuri mieltynyt Suomalaisiin, sillä Suomalaiset naapurinsa muistuttivat heitä usein ikävällä tavalla elossa olemisestansa. Esi-isämme, näet, usein kävivät ryöstöretkillä Ruotsin rannikoilla ja toivat paljon ryöstettyjä aarteita kotiinsa, niin että moni Ruotsalainen ei heille "tervetultua toiste" toivottanut. Paitsi sitä siis, että kuningas Eerikki 9:s paloi halusta itse kristinuskon levittämiseen, niin näki hän myös voivansa Suomalaisia voittamalla ja kastamalla estää näiden ryöstöretkien uudistamista. Hän lähti siis kuin lähtikin niinkuin arvellaan v. 1157 monen mahtavan miehen seurassa, joista pispa Hentrikki Englantista syntyisin on mainittavin, Oolantin meren ylitse Suomeen. Hän laski väkensä maalle Aurajoen suussa ja Suomalaisia oli siinä häntä vastaanottamassa. Wilkas tappelu syntyi; paljo väkeä kaatui, Suomalaiset joutuivat häviölle ja niiden, jotka tappelusta pääsivät hengissä, täytyi antaa kastaa itsensä nykyisen Turun vieressä olevassa Kupittaan lähteessä. Tälläinen on Ruotsin vallan ja Kristinuskon alku maassamme.
Mutta sillä että muutamat Suomalaiset väkisin olivat kastetut ei vielä pitkälle päästy. Pakanuus oli juuritettava ulos mielistä ja kristin oppi istutettava sydämiin pakanuuden siaan. Tässä työtä monelle miespolvelle. Pispa Hentrikki on ensimmäinen, joka tähän työhön uhrasi voimansa ja — henkensä. Eräs Suomalainen talonpoika Lalli nimeltä katkaisi piaan hänen vaikutuksensa, koska tappoi hänen Köyliön järvellä, mutta kunnioitettavan pispan muistoa ei voi mikään saattaa unohduksiin, niin kauvan kuin Suomen kansa hengissä pysyy. Woidaksensa tätä kääntämisen työtä pitkittää täytyi Ruotsalaisien pitää sotavoimia maassa, sillä Suomalaisten mielet olivat niin juurtuneet vanhoihin oloihin ja uskoon, että voiton saatuansa kohta olisivat luopuneet Ruotsalaisten heille pakoittamasta vallasta ja uskosta. Päätettiin siis rakentaa linna Ruotsin vallan pysyttämiseksi maassamme ja paikaksi, mihin linna oli rakettava, valittiin niemi Aurajoen suussa. Tämä on nykyisen Turun linnan synty. Sinä, lukiani, joka olet kuullut tykkien pauhinaa, olet kuullut, minkä mahdottoman voiman ampuneuvot ovat itselleen anastaneet, niin ettei harmaat vuoretkaan enää ole vakaat olostaan, ehkä hymyilet katsellessasi linnan muuria ja ajatellessasi, että ne ovat raketut sotavarustukseksi, mutta se, joka eli siihen aikaan, ainakin ne nähdessään suuresti ihmetteli niiden mahdotonta vahvuutta. Ei paljo aikoja kulunutkaan, ennenkuin Turun linnaa pidettiin ruotsin vallan vahvimpina. Mutta niin ajat muuttuvat. Ruutin keksintö ja ampuma-asetten parantaminen vaikutti, että linna menetti tämän suuren arvonsa ja vihdoin jätettiin se korjuutta, niin että aika vapaasti sai tehdä hävittävää työtänsä, josta nykyinen linna antaa ikävimpiä todistuksia.
Nykyisen linnan kaikki muurit eivät ole raketut samaan aikaan, vaan me voimme eroittaa vanhan ja uuden linnan. Wanha linna on suurimmaksi osaksi rakettu harmaasta kivestä. Sen rakentaminen aloitettiin, niinkuin jo olemme maininneet, Eerikki kuninkaan aikoina. Uusi linna on luultavasti 400 vuotta nuorempi ja on rakettu tiilikivistä vanhan linnan itäiselle puolelle, ja on vanhaa linnaa paljoa matalampi.
Ensimäiset vuosisadat linnan olosta peittää suuri pimeys. Ainoastansa muutama säde välkkyy tästä pimeydestä. Sen harmaat muurit, jotka ovat ainoat jälelläolevat todistajat silloisesta elämästä, eivät virko mitään, ehkä mitä heiltä kysyisimme, ne vaan vakaina muistuttavat meitä itestänsä. Wasta kuudennentoista sadan alkaessa rupee pimeys antamaan perää ja tarkemman tiedon aamurusko koittamaan.
Wuodesta 1397 vuoteen 1521 kesti niin kutsuttu "Kalmarin yhteys", joka nimi sai syntynsä siitä, että Kalmar-nimisessä kaupungissa Ruotsinmaalla ensinimitettynä vuonna päätettiin yhdistää Tanskan, Norjan ja Ruotsin maat yhden hallitsian valtaan. Tarkoitus oli siten saada yksi vahva, yhtäpitävä valta, sen siaan että ennen oli ollut 3 pientä, keskenänsä usein riitelevää valtaa. Tarkoitus oli hyvä ja kaunis, mutta seuraus — sitä huonompi. Tämän päättäjät unohtivat, ettei kansoja niin yhdistetä ainoastansa sen kautta, että muutamat kokouksessa niin päättävät. Sen siaan että näiden 3 vallan olisi tullut yhdistää miekkansa yhteistä vihollista vastaan, niin he käänsivät ne toistensa rintoja kohti ja antoivat niiden juoda heidän verta, joiden kanssa kokouksessa olivat määrätyt yhdessä elämään. Sentähden olikin heillä milloin yksi kuningas, milloin kaksi, kunnes vihdoin mainio Kustaa Waasa kokonansa särki yhteyden, nerollansa ja urhoollisuudellansa hankittuaan itsellensä Ruotsin hallituksen.
Kalmarin yhteyden aikana oli Turun linnakin monta kertaa nähnyt eri valloittajoita. Milloin oli se Ruotsalaisien, milloin Tanskalaisien käsissä. Wuonna 1520 yhdisti ankara mies nimeltä Kristian taas Tanskan ja Ruotsin vallat. Tehdäksensä kaiken vastustuksen valtaansa vastaan mahdottomaksi antoi hän käskyn palvelioillensa tappaa kaikki mahtavat miehet. Suomessakin katkaistiin miekalla monen korkeasäätyisen miehen kaula. Julmuutensa teki valtansa kammotuksi ja vihatuksi, jonkatähden Ruotsalaiset Kustaa Waasan johdon alla yhdistyivät ajamaan maasta pois tätä valloittajaa. Kustaa Waasan päänkin oli Kristian määrännyt otettavaksi, mutta Kustaa Waasa pääsi vainoojiansa pakoon, ehkä kyllä usein oli vähässä, ettei joutunut heidän kynsiinsä. Pari vuotta kului, ennenkuin Tanskalaisien kokonansa täytyi jättää Ruotsin. Pisimmän aikaa vastustivat Kustaa Waasaa Tukholman pääkaupunki ja — Turun linna. Turun linnan päälliköksi oli Kristian määrännyt erään kovan mutta urhoollisen miehen nimeltä Tuomas Wolf (Saksan sana Wolf on suomeksi susi, jotenka nimi oli miehelle hyvin sopiva). Lopulla v. 1521 lähetti Kustaa Waasa pienen sotavoiman Suomeen eritenkin hätyyttämään Turun linnaa. Aatelismiehet näillä seuduilla ja Turun viimeinen katolilainen pispa Arvid Kurk kääntyivät kohta Ruotsalaisien puolelle, mutta linnaa ei leikillä saatu. Kerran kun Ruotsalaiset eivät voineet mitään aavistaakaan, hyökäsi Tuomas Wolf sotamiehineen linnasta ulos heidän päällensä, tappoi ison joukon heitä ja otti muutamia vangiksi. Pelättääksensä niitä, jotka kouristansa pääsivät, antoi hän tappaa muutamia vangistansa ja panna heidän ruumiinsa riippumaan linnan muurien päälle. Seuraavan vuoden alussa antoi Kristian taas käskyn ottaa hengiltä pois muuttamia korkeasukuisia miehiä ja Tuomas Wolf oli valmis ja mielukas kuulemaan hänen käskyänsä. Turun linnan muurien sisässä kaatui monen miehen pää. Yksi mies, nimeltä Erik Fleming, joka sittemmin tuli hyvin mainioksi mieheksi, pelasti kuitenkin viekkaudella henkensä. Hän oli olevinansa Tanskalaisien harras ystävä ja petti siten päällikön. Eräänä päivänä Fleming, näet, sanoi Wolf'ille: "linnassa on joukko Ruotsalaisia, joista ei meillä ole mitään hyötyä; sallippas minun viedä ne Ruotsalaisia vastaan ja anna minulle sen verran Tanskalaisia, että voin pitää ne kurissa". Wolf arveli keinon olevan varsin hyvän ja antoi Flemigin tehdä, mitä tahtoi. Mutta Fleming oli jo ennen antanut linnan ulkopuolella oleville Ruotsalaisille sanan, niin että nämät ojeti olivat valmiit hyökäämään Tanskalaisien päälle, jotka siis joutuivat surman kitaan, mutta Fleming ja hänen Ruotsalaisensa pääsivät vapauteen eikä mielensä tehnyt enää linnaan palata. Wasta Elokuussa 1523 saivat Ruotsalaiset linnan valloitetuksi, mutta sitä ennen oli jo kuitenkin Tuomas Wolf saanut surmansa. Kesällä v. 1522 lähetettiin, näet, Wolf Ruotsiin viemään ruokavaroja Tanskalaisille Tukholmaan ja hän purjehti estämättä yli Oolannin meren. Kun hän tuli Ruotsin puolelle Furusuntiin, niin lähetti hän yhden aluksen edellä tiedustelemaan, olisiko laita vaaratta. Eerikki Fleming, joka oli yhden niemen takana väijyksissä, otti aluksen miehet vangiksi ja pani alukseen Ruotsalaisia Tanskalaisien vaatteisin puettuja miehiä ja lähetti sen takaisin. Tuomas Wolf sousi sitä vastaan veneellä ja kysyi: "mitä kuuluu?" "Kaikki on hyvin", vastattiin ja Wolf astui jo kiiruusti yhdellä jalalla alukseen. Samassa huomasi hän petoksen ja aikoi hypätä takaisin veneesensä, mutta Ruotsalaiset estivät hänen hyppäämästä, ottivat hänen vangiksi ja purjehtivat kaikessa hiljaisuudessa takaisin salmeen sisään. Suomalaiset laivat, jotka eivät petoksesta mitään tienneet, luulivat Wolfin vaan johtavan laivoja ja purjehtivat perässä, mutta kun pääsivät pienen matkan sisälle salmeen, piiritti Kustaa Waasan laivasto heidät ja otti kaikki vangiksi. Wolf oli Kustaa Waasan niin vihoittanut, että Kustaa Waasa määräsi hänen hirtettäväksi. Hän hirtettiinki erääsen tammeen, Kun hän näki valmistukset hirttämiseensä, harmitti se häntä kovasti, ettei hänelle suotu sitä kunniaa, että olisi saanut hampuista tehtyä nuoraa kaulansa ympäri, vaan oli hirtettävä niinistä tehdyllä nuoralla.
Samana vuonna kuin Turun linna oli myös Tukholma tullut Ruotsalaisien valtaan ja Kustaa Waasa oli siis pelastanut maansa. Kiitolliset kansalaiset koroittivat hänen kuninkaaksi ja 37 vuotta hallitsi hän viisaudella Ruotsin ja Suomen kansaa, kunnes hän v. 1560 hiljaisesti nukkui kuoleman uneen. Ruotsin kuningasistuimelle nousi vanhin poikansa Eerikki, joka oli 14:sta samannimisistä Ruotsin kuninkaista. Nyt alkoi taas sisällinen, hävittävä sota, sillä kuninkaalla oli 3 veljeä, joille isänsä oli antanut osia valtakunnasta sillä toivolla, että veljellinen rakkaus voisi estää kaikki eripuraisuudet ja riidat ja tehdä nuoremmat veljet kuninkaalle alamaisiksi. Mutta siinä toivossaan hän kovin pettyi, sillä tämä jako oli monien onnettomuuksien alku ja synty. Kustaa Waasan toinen poika herttua Juhana oli saanut Suomenmaan osallensa jo isänsä eläessä, kuitenkin sillä ehdolla, että olisi kuninkaalle uskollinen alamainen. Jo isän elinaikana osoitti Juhana, että hänellä oli hyvä halu päästä tästä alamaisuuden velvollisuudesta. Waikka hankkeensa tekivät isällensä monen murhepäivän, niin isä kuitenkaan ei ymmärtänyt estää sitä pahaa, joka uhkasi sen kautta, että nuoremmille pojillensa annettiin niin suuri valta. Eerikin kuninkaaksi tultua syttyi kytevä kipinä ilmituleen. Juhanalla ei ollut halua ensinkään kuulla veljensä käskyjä; se näkyi selvästi monesta käytöksestänsä. Ettei tämä juuri ollut kuninkaan mieleen on helppo ymmärtää. Kuninkaan neuvonantajien kuiskutukset hänen korviinsa sen lisäksi ja muutama muu seikka synnyttivät kuninkaassa päätöksen ryhtyä väkivaltaan, kun ei muu auttanut. Jo v. 1563 lähetettiin sotavoimaa Suomeen. Juhana, joka kyllä voi aavistaa, mikä käytöksensä seuraus olisi, oli myöskin varoillaan. Hän antoi herttuakuntansa asujamet vannoa uskollisuuden valan hänelle ja varusti Turun linnaa. Heikin markkinoilla, jolloin hän oli kutsuttanut kansaa kokoon Turkuun, piti hän Turun torilla puheen kansalle, jopa — jota tuskin voit aavistakaan — Suomen kielellä, ainoa kerta jolloin Suomi hallitsian suusta on kaikunut kansalle. Juhanalla oli lapsuudessansa ollut opettajana Suomesta syntyisin mies joka varmaanki oli opettanut hänelle Suomen kielen. Puheessaan hän kovasti moitti veljensä Eerikin hallitustoimia eikä pitänyt suurta lukua totuudesta, vaan syytti Eerikkiä monesta seikasta, joissa ei ollut alkuakaan. Hän esimerkiksi mainitsi, että Eerikki ylenkatsoi ymmärtäviä miehiä ja että neuvonantajansa olivat nokikolari- ja suutaripoikia, että hän oli vihoittanut Wenäläiset, jotenka he ensi suvena aikoivat tulla hävittämään ja ryöstämään Suomeen j.n.e. Lopuksi pyysi hän Suomalaisten apua veljensä vääryyttä ja väkivaltaa vastaan; joka apu olisi oleva hyödyksi itse Suomalaisille. Suomalaiset, jotka uskoivat herttuan sanat, huusivat yhtä suuta, että olivat valmiit auttamaan ja uudistivat uskollisuuden valansa herttualle.