KUORONJOHTAJA.
Ja ken niin sievään ehtinyt ois kertomaan?
KLYTAIMNESTRA.
Hefaistos, luoden loiston kirkkaan Idalta,[29] toi lentoviestin tänne roihu roihulta näin järjestänsä: Ida Hermeen-törmälle Lemnossa; saarelt' otti vastaan valkean kolmanneks' Athos, Zevsin pyhä tunturi.[30] Ja liekin kaukoviestin vientiin suostuen viritti vahti nuotion viel' uljaamman. Ja halki ilman, poikki seljän siintävän tuon kulkevaisen soihdun voima riemuiten auringon lailla säihkyin kultaloistoaan Makiston[31] vartialle saatti sanoman. Tää uneen uupumatta vahingossakaan riens' viipymättä viestin tointa täyttämään. Ja lieskan loimu kertoo kauas Euripon vuolletten poikki vartioille Messapion.[32] Nää vastatakseen kokon kuivaa kanervaa sytyttäin liekkiviestin veivät eteenpäin. Väkevä lieska riutumatta riennostaan Asopon kentän halki huilaten kuin kuu valoisa kiiti Kithaironin[33] harjalle, sielt' uuden kulkuliekin pannen liukumaan. Gorgopis-järven[34] poikki lensi loiste taas, ja päästyänsä Aigiplankton[35] vaaralle se vaati tulta puuttumatta puuhaamaan. Ja varojansa säästämättä nostettiin ylemmäs vuorta, jonka otsa katselee Saronin salmeen, tulipyrstö tuuhea; Arachnaion se leimullansa valaisee, tähystysvuoren kaupunkimme kyljessä. Välähti vihdoin Atreiidein linnahan tuo välke, Idan valkeasta vesonnut. Noin soihdut kilpajuoksun[36] järjestettyään ne perätysten seurasivat toisiaan ja pitkin sarjaa saivat voittopalkinnon. Tään todisteen ja merkin sanon sulle siis,[37] kun Troiast' antoi tiedon mulle mieheni.
KUORONJOHTAJA.
Rukoilen, ruhtinaatar, kohta taivasta. Vaan kertomustas vielä kuulla mielisin ja herkeemättä ihmetellä. Kerro siis!
KLYTAIMNESTRA.
Achaijit tänäin isännöivät Troiassa. — Luulenpa sieltä sekamelskeen kuuluvan. Etikkaa yhteen astiaan ja öljyä sekoita — riidoin erkanee ne toisistaan; näin sekaisin soi kahdellaisen kohtalon, niin voittajain kuin voitetuiden ääniä. Nää miestensä ja veljiensä ruumiita syleillen, lapset isiänsä hellästi, jo orjan ikeen painaessa niskojaan, armainten surmaa vaikeroivat surkeaa. Noit' öisen miekkamelskeen vaivat, harhatiet ja nälkä käskee atrioimaan, minkä vaan saa kaupungist', ei järjestystä katsota, vaan kuinka onnen arpa osuu kullekin. Jo Troialaisilt' ottamiinsa taloihin majautuen ja päästyänsä viimeinkin kosteista säistä taivasalta, rauhassa nyt saavat yönsä vahtimatta nukkua. Ja jos nyt voitto-maansa suojahengille ja temppeleille suovat hurskaan kunnian, ei voitto heiltä vaurioksi vaihtune. Älköönpä ahneus vaan kansaa vietelkö semmoista, jot' ei ryöstää saa, himoitsemaan! Sill' onnell' ei kotiin päästy ennen, kun on kaksoisradan toinen jakso[38] juostu myös. Jos palanneekin solvaamatta pyhyyttä väkemme, voivat haamut nousta vaineestaan[39] tuhoksi, jos muu turmio ei tullekaan. En muuta tienne nainen näistä lausua. Nyt vaakamaljass' onni enin painakoon![40] Sen nautinnon jos kuinka paljost' ottaisin.
KUORONJOHTAJA.
Tuon, rouva, virkoit viisaasti kuin järkimies.
Ja nyt kun varmat merkit meille ilmoitit,
ma jumaloille laadin kunnon kiitokset.
Sill' arvokkaasti vaivamme nyt palkittiin.