Moinen mies oli Paris; Argoon tultua linnaan vieraspöytien pyhyyden rikkoi, ryöstäen vaimon.
TOINEN KUORORIVI.
Tää jätti maamiehilleen kilpien (2. säkeistö.) ja kalpojen kalskinaa, sotapurtten puuhaa, ja Troiaan toi hän myötäjäisiks turmion, kun hiipi hiljaa kaupunkiin ja julkes juljetonta. Tietäjät[43] vain vaikeroi, linnan viisahimmat: "Voi linna sua! voi te linnan valtiaat! häävuode voi! lehtolemmen harhatiet! — Vait' istuu vaan ruhtinas[44] murheissansa, ei hän soimaa solvaistunakaan, vaan merten taa mennyttään kaivaten, varjoks kohta kuihtuu."
KOKO KUORO.
Sorjimmat kuvapatsaat hänt' ei voi ilahuttaa; kullan silmiä kun ei nää, tyhjää kaikk' ihanuus on.
TOINEN KUORORIVI. (2. vastasäkeistö.)
"Ja kaiho luo harhanäyt häälymään unissa yön; ei ne huolia huojentaa voi. Kun luulet onnen löytäneesi, luiskahtaa lumoova hahmo helmastas ja siivin unten tiellä liehuvin taas kiirehtii tietämättömiin se." — Nää ahdingot värjyy koissa ruhtinaan; vaan toinen on tuska ankarampikin:[45] Kot'-suojihin Hellaanmaan kaikkiin, joista pois vei vaino urhot, murhe suur', mi syöntä syö, pesiytyi. Totta niin! huolt' on monta meillä.
KOKO KUORO.
Keitä on sotatielle pantu, tietävät kaikki. Miesten eest' isänmaahan vaan tuhkauurnoja tuodaan.
KOLMAS KUORORIVI. (3. säkeistö.)