Kammoitko ketään kuninkaan poiss' ollessa?
KUORONJOHTAJA.
Niin, että, kuten virkoit, kuolla mielisin.
AIRUT.
Kai, hyvin päähän päästyä. Tuoll' elämä niin pitkäll' ajall' oli kuinka kulloinkin ikävää jos joskus hauskaakin. Ken ainiaan tääll' elää huoletonna saa pait jumalat? Jos matkan vaivat, niukan levon vuoteilla kurjilla, huonot maallepääsyt kertoisin, en hetkeks' saisi laata vaikeroimasta.
Vaan manterella koitui vasta kurjuutta, kun vainolaisen vallin ääress' asuttiin ja taivon ves ja lettoluhtain kosteus liotti meitä, että rohtui ruumiimme ja tukka pedon karvan lailla pörhöttyi. Ja mainitsenko talven, lintuintappajan, jonk' Idan lumi saattoi sietämättömäks', tai kesäkuuman, konsa lounaslevollaan meri aallon, tuulen tuntematta uinailee! — Mut miksi surra? Onhan vaiva mennyttä, on mennyt menojaan jo vainajilta niin, etteivät enää huolis henkiin herätä. Miks lukisin siis kuolleet, eloon jääneiden sanoisin vielä vammojansa potevan? Hyvästi ijäks' jääkööt murheet mennehet! Ja meille, jotka Argoon väestä säilyimme, vie hyöty voiton, murhe ei sen vertaa.[55] Auringon loiston eessä voimme kerskata yli maiden merten lentävillä sanoilla: "kun Argoon urhojoukko vihdoin Troian kaas', se saaliit Hellaan jumaloille lahjottain[56] ikikaunisteiks' ne templisuojiin riipustaa." Tällaista kerrottaissa onniteltakoon niin kansaa kuin sen kaitsijoita, saakohon Zevs työstä kiitoksen! — Nyt kaikki kuulit sä.
KUORONJOHTAJA.
Sun puhees voitti epäilyni; myönnän sen.
Min kestää ikää, kestää oppimistakin.
Klytaimnestran ja hovin täytyy enimmin
täst' iloita, vaan hauskaa on se mullekkin.
Kuningatar astuu ulos linnasta.