Vaan parkaisunko perusteihin nojaten me arvaisimme sankarimme sortuneen?
11:S KUORONJÄSEN.
Pois kiivastus nyt, kunnes varmaa tiedetään!
Sill' ei luulo selvän tiedon vertainen.
KUORONJOHTAJA.
Sen tuuman varsin hyväksyn, ett' tarkalleen me tiedustamme, Atreyn pojan laitoa.
He aikovat astua linnaan, kun keskiportti aukenee ja sieltä vieriää esiin lava, sillä Agamemnonin ja Kasandran ruumiit. Vieressä seisoo Klytaimnestra.
KLYTAIMNESTRA.
Vaikk' ennen puhuin, kuinka vaati kulloinkin,[147] en ujoile nyt haastaa toiseen suuntahan. Mitenpä muuten, mieliessä vahinkoon vihollista, jok' ystävyyttä teeskelee, tuon saartais surman paulaan pääsemättömiin? Ei — vanhaan riitaan juurtuen tää taistelo tapahtui myöhän, kauan suunniteltuna.
Nyt seison tässä töilläni, miss' iskun löin. Niin toimitin — sit'en mä kiellä — että hän ei tainnut surmaa välttää eikä torjua.
Kuin kalan verkkoon, kiedoin hänet viittahan lävettömään, niin — pukuun tuiki tuhoisaan. Kahdesti iskaisen, kaks kertaa kiljaisten hän hervotonna lysmähtää; viel' kolmannen lyön iskun kaatuneesen lupauslahjaksi[148] Manalle, vainajoiden armahtajalle. Niin vaipui, hengähtäin hän viime huokuunsa: rajusti hurme hurskahtaa ja vihmanaan se tummaa vertä pärskähyttää päälleni, jok' elvyn siitä niinkuin kaste virvottaa[149] nuort' elonkortta tähkän olless' tupellaan.