— Mylord Verney! Emäntäni! Missä on mylord Verney? — vaikeroitsi hätääntynyt Lydia, joka kaikesta sydämestään nautti esittämästään osasta.
Sata ääntä kertasi huudon; hämmästyttävä uutinen kulki ryhmästä ryhmään: "Kaunis leski on viety pois! Rouva Bellairs on ryöstetty!" Ja sitten kuului vuorolauluna vastakkainen melu: "Lady Standish etsii sir Jasperia!"
Sillävälin Lydia käsiään väännellen ja traagillisen murheen liikuttavimmalla äänellä, jossa hän parhaan muistinsa mukaan matki rouva Susanna Cibberiä, kertoi surullista tarinaansa mykälle ja erilaisista mielenliikutuksista tukehtuvalle loordi Verneylle.
— Hän paiskasi onnettoman emäntäni pyörtyvänä ja parkuvana vaunuihin ja "Ajakaa lemmon vauhtia!" huutaa roikale ukkosäänellä kuskille. "Pieksen teidät omalla ruoskallanne ja sitten hirtän teidät sillä vaunujen aisaan", sanoo hän, "ellette ole ennen puoliyötä Devizesissä!"
— Devizesissä! — parahti lady Standish. Takertuen Lydian lauseeseen, jonka jokainen sana vahvisti hänen sydämessään herännyttä kauheata aavistusta, hän ei nyt enää voinut epäillä onnettomuutensa todellista laajuutta.
— Oi, loordi Verney, pelastakaa emäntäni! — piipitti Lydia, ja hänen yhä toistuva läpitunkeva äänensä kuului ylinnä yleisessä kuorossa.
Mutta nyt kumahti jälleen lady Marian basso.
— Enkö sitä sanonut? — huusi hän voitonriemuisena. — Harry, tekisit viisaimmin, kun menisit nukkumaan! Kyllä sinä hänestä nyt olet päässyt. Julia, rakkaani, älä pyörry; tavoitamme heidät vielä Devizesissä. Kunpa joku käskisi tuota lutkaa lopettamaan kirkumisensa! Tule, Julia! Sinulla on tietääkseni kiesit. Onneksi on asuntoni lähellä; käymme noutamassa Burrellin ja annamme hänen ratsastaa takana väkipyssyineen. Lapsi, jos menet tainnuksiin, pesen käteni koko asiasta. Me nipistämme heidät, sanon sinulle, kunhan vain reipastaudut.
— En minä mene tainnuksiin, — virkkoi lady Standish purren hampaansa tiukkaan.
* * * * *