— O'Hara, hullu mies! Jumalan tähden, Denis!
— Ah! huudahti tämä. — En ollut sinulle kylliksi kuuma. Sinähän pelkäät kylmää puolisoa. Ah, Kitty, olet herättänyt nukkuvan koiran, etkä saa nyt valittaa, ellet voikaan sammuttaa tulta!
Näin sanoen hän kääntyi ja sieppasi hänet syleilyyn, joka tuskin salli hänelle hengenvetoa kirkaistakseen, jos hän olisi sitä tahtonut ja jos hänen huulilleen satavat suudelmatkaan olisivat suoneet hänelle aikaa vastaväitteisiin.
Hänen keveä sielunsa, hänen pintapuolinen luonteensa tempautuivat kuin jalustaltaan intohimoisen myrskytuulen valtaan, jonka olemassaoloa hän kaikesta kokemuksestaan huolimatta ei ennen ollut edes aavistanut. Totta puhuen, niinkuin hän oli arvostellut ihailijansa aivan liian kylmäksi, huomasi hän hänet nyt aivan liian kiihkeäksi. Hän oli nirso nainen, elämällä ja rakkaudella herkuttelija, jonka suosion saavutti ainoastaan hieno, luontevan herkkä kohtuullisuus. Tämä oli hänelle ilmestys ja samalla varoitus.
— Herra O'Hara, — läähätti hän, vihdoin vapaaksi päästyään, pyristellen kuin kyyhkynen pörrötetyin höyhenin, suuttumuksen ja pelon vallassa, — sellaista käytöstä! Että herrasmies saattaakaan noin unohtaa itsensä! — Hän tarttui kädellään ikkunan raksiin. — Ei sanaakaan, sir, tai annan heti käskyn kääntyä takaisin.
— Oi, — huudahti onneton rakastaja, raastaen tukkaansa epätoivoisilla sormilla ja täyttäen ympäröivän ilman puuterihiuteilla, jotka välkkyivät hopeisina kuutamossa. — Sinä ärsytit minut siihen. Ah, älä pelkää minua, armaani; minuun koskee se kaikkein kipeimmin! Nyt olen tyyni, Kitty.
Hänen tuskallinen hengityksensä sihisi sanojen välistä, ja hänen satiinitakkinsa kahisi värähtelevien lihasten liikkeistä.
— Olen tyyni kuin karitsa, — toisti hän; — rintalapsikin voisi pistää päänsä kitaani… paholainen on minusta kaikonnut, Kitty.
— Se ilahduttaa minua, sir, — virkkoi rouva leppymättömänä. Hän istui kuohuksissa, sulat pörrössä, katseli ulos ikkunasta ja pureskeli huuliaan.
"On kuutamokin", ajatteli hän, ja kiukun kyyneleet olivat pulpahtaa hänen silmistään hukattua tilaisuutta ja niin oivallisesti näyttämölle asetetun draaman täydellistä epäonnistumista muistellessaan. — Olin sentään viisas, oi, todellakin viisas, kun järjestin vapautumiseni Devizesissä!