"Peloitin hänet", mietti O'Hara; ja uljaassa sydämessään hän päivitteli synnynnäistä rajuuttaan ja teki mitä hienotuntoisimpia ritarillisia suunnitelmia vastaisuudessa oikealla tavalla helliäkseen rakasta olentoa, joka oli itsensä hänen haltuunsa uskonut.
XXI kohtaus.
Vaaleassa kuutamossa sir Jasper Standish asteli edes takaisin vierinkivisellä pihamaalla niin yksitoikkoisen levottomana kuin olisi hänet siksi iltaa palkattu toimimaan elävänä kylttinä Karhun majatalossa Devizesissä.
Joka kerralla, kun baronetti kulki majatalon vierashuoneen matalan avonaisen ikkunan ohi, hän pysähtyi vaihtamaan muutaman synkän sanan ystävänsä, herra Staffordin kanssa, joka istui siellä sisällä kahden pitkäkartisen talikynttilän kellervän hämärässä valossa, tuprutellen savuja pitkästä savupiipusta ja koettaen sillävälin kuluttaa ikävystyttäviä minuutteja lukemalla jotakin nidettä isännän kirjakokoelmasta — ainoa laatuaan ja hyvin tunnettu Bathin tiellä matkaileville.
— Tom Stafford, — kysyi sir Jasper kahdennenkymmenennen kerran, — miten aika kuluu?
— Kirotun hitaasti, ystäväiseni, — vastasi Stafford ja vilkaisi haukotellen täsmällisimpään kellotaskunsa kolmesta ajanmittarista. — Ollakseni tarkka, sanoin sinulle kaksi ja kolmannes minuuttia sitten, että oli vielä neljännestunti puoliyöhön.
Sir Jasper ryhtyi taas karhunvaellukseensa, ja jälleen haukotellen Stafford kääntää sivahutti lehden. Hän ei kuitenkaan vielä ollut lukenut sitä loppuun, kun sir Jasperin hahmo jo palasi hänen ja kuunvalon väliin.
— Entä, — virkkoi loukattu aviopuoliso, — entä jos ne olisivat ajaneet toista tietä?
— Sitten, — huudahti Stafford, pamauttaen kirjan kiinni kämmentensä välissä, paiskaten sen pöydälle ja ojentaen itseänsä epätoivoisena, — ei minulla ole muuta neuvoa kuin itse ryhtyä kanssasi kamppailuun tänä sietämättömän ikävänä kaksintaistelu-iltana, jonka olet minut pakoittanut viettämään, vaikka minun olisi ollut saavuttava useampaankin lemmenkohtaukseen ja vaikka olin luvannut sievälle Bellairsin rouvalle ensimäisen minuetin.
— Valitsemme pistoolit, — sanoi sir Jasper, jatkaen jonkinlaisessa synkässä himokkaisuudessa omien ajatustensa juoksua, — pistoolit, Tom. Sillä toinen meistä, hän tai minä, vetää tänä yönä viimeisen henkäyksensä.