— Olkaa hyvä, sir, — sanoi hän, — ja muistakaa, missä suhteessa olemme toisiimme! Nauruni johtuu vain helpoituksen tunteesta, kun tiedän olevani turvassa.
— Turvassa? — matki ihailija äkillisellä, kamalalla aavistuksella.
— Niin, — sanoi rouva ja puhui omaa sydäntänsä kaivelevan katumuksen vuoksi happamammin, huomatessaan muutoksen toisen kasvoilla. — Tahtoisitte näyttää unhoittaneenne, sir, että olette väkivallalla vienyt minut pois… kavalasti ryöstänyt minut mukaanne, palkattujen roistojenne kanssa. — Hänen äänensä kävi yhä kimeämmäksi, kun eräänlainen melu, jonka hänen odottavat korvansa jo olivat huomanneet lähestyvän, nyt alkoi kuulua aivan selvänä pihasta, ja nopeat askeleet kajahtivat käytävässä. — Voi, herra O'Hara, olette käyttäytynyt hirveästi minua kohtaan! — valitti rouva. — Oi sir Jasper, oi herra Stafford, minkälaisesta kohtalosta onkaan teidän aivan odottamaton väliintulonne minut tänä yönä juuri ajoissa pelastanut!
Tässä hän katsahti ylös ja parahti mitä suurimmasta kummastuksesta. Sillä siinä ovensuussa seisoi mylord Verney, ja hänen olkansa yli tirkistivät kapteeni Spicerin uteliaisuudesta rypistyneet kasvot.
XXII kohtaus.
O'Hara suoristausi. Hän oli yht'äkkiä käynyt tavattoman hiljaiseksi.
Vähitellen toipuen naurunpuuskistaan Stafford oli alkanut kiinnittää näyttämöön jotakin järkevää huomiota. Epäilyksen sumu kohosi hänen silmiinsä, kun hän vilkaisi uhriksi joutuneesta, mutta hyvin eloisasta rouvasta tämän "väkivaltaiseen ryöstäjään" ja sitten kynnyksellä seisovan vastatulleen synkkiin kasvoihin. Hänestä näytti Kitty-rouvan parahdukseen ja hämmästyneeseen hätkähdykseen sisältyvän tavatonta harkintaa.
"Mitä vehkeitä sievällä Bellairsillani nyt on? Hm, irlantilainen Denis ei neuvokkaassa sukkeluudessakaan sentään, poika-poloinen, ole hänen vertaisensa, ja kyllä rouva sen tietääkin", ajatteli hän. Ääneensä virkkoi hän perin tyynesti: — Hyi, hyi, tämä on hirvittävää kuulla! — ja istahti huvinäytelmän hyväntuulisena kuorona pöydän kulmalle, seuraavan kohtauksen kehittymistä odottelemaan. Sir Jasper pyyhki hikihelmiä otsaltaan ja tuijotti yhä, ikäänkuin hän pelkällä veristyneen silmänsä katseella voisi muuttaa nämä tuskastuttavat nuket kostonsa todellisiksi esineiksi, ja oli aivan kykenemätön mihinkään muuhun ajatuksenjuoksuun kuin omien houreittensa epäselvään pyörinään.
Siis ainoastaan loordi Verney edes jossakin määrin käsitti Kitty-rouvan aseman.
— Tekö olette se konna, — sanoi hän, astuen O'Haran eteen, — joka uskalsitte käydä käsiksi turvattomaan naiseen ihan Bathin kadulla?