— Hirveätä! — huomautti kapteeni Spicer hänen takaansa. Sitten tyrkäten suojelijaansa kyynäspäähän: — Hyvin puhuttu, kunnon Verney. Kimppuun vain, tästä tulee verinen leikki.
Herra O'Hara tuijotti loordi Verneyhin, vilkaisi halveksivasti kapteeni
Spiceriin ja loi sitten pitkän, tutkivan katseen houkuttelevaan leskeen.
Tämä vainusi itselleen vaaraa ilmassa; ja naisten tapaan hän tarttui häikäilemättä varushuoneensa terävimpään aseeseen.
— Ehkä, — sanoi hän vihaisesti, halveksivasti nauraen, — herra O'Hara nyt kieltää, että hän palvelijoineen hyökkäsi kantajaini kimppuun pimeässä, paiskasi minut kauhusta kirkuvana vaunuihinsa, ja että hän tunnusti aikovansa pakoittaa minut avioliittoon huomenna Lontoossa.
Kaikkien silmät tuijottivat irlantilaiseen ja herkkä hiljaisuus vuotti hänen vastaustaan. Hän oli käynyt niin kalpeaksi, että hänen punainen tukkansa siihen verrattuna ikäänkuin leimusi. Hän kumarsi syvään.
— Ei, Kitty, — sanoi hän hyvin lempeästi, — minä en kiellä mitään.
— Ja antaen katseensa ylväästi leijailla läsnäoleviin hän lisäsi: —
Tämä rouva on puhunut totta; minä puolestani olen valmis vastaamaan
menettelyni seurauksista.
Vihdoin hänen silmänsä jälleen kohdistuivat loordi Verneyhin. Tämä kalpeni ja karahti sitten tulipunaiseksi; Spicer kuiskaili ja tyrkki taas.
— Tietysti, — pauhasi nuorukainen ja toivoi, että hänellä olisi aikalaistensa omituinen ruuansulatuskyky, jotta hänen vatsansa ei tuntisi niin kapinallista kuvotusta mahdollista teräsannosta vastaan, — tietysti, sir, teidän täytyy käsittää, että…
— Otelkaamme miekoilla, keskeytti kukistumaton Spicer; — ja jumaliste, sir, siitä, minkä jalo ystäväni jättää ruumiistanne jälelle, teen minä tänä yönä muhennosta! Niin, sir, — vakuutti kapteeni alkaen tapansa mukaan kiihtymyksessään katsoa kieroon, ja löi luiseen rintaansa, — minä itse taistelen kanssanne, sir.
— Taistella teidän kanssanne! — Denis loi puhuessaan musertavan katseen liehittelijän sirkanruhoon, — teidän kanssanne, sir, joka tän'aamuna kyhäsitte sen likaisen kirjelapun kehoittaen minua pyytämään anteeksi… teille anteeksi, — huudahti Denis mehevimmällä irlantilaismurteellaan, — tuolta mieheltä, sir Jasperilta, tuolta seonneelta hourupäältä tuossa, kun hän oli herjannut teitä kurjan jauhopäänne vuoksi. Taistellako teidän kanssanne, sir? Kah, mieluummin kuin mittelisin miekkoja mokoman kanssa, — sanoi O'Hara, etsien mahdollisimman voimakasta vakuutusta, — olisin taistelematta koko lopun ikääni! Mutta sanonpa teille, mitä teille teen: kun ensi kerran tuotte turpanne käsivarteni ulottuville, venytän nenäänne, kunnes se on kielenne mittainen ja yhtä hoikka kuin rohkeutenne, jumal'avita!