— Lähtee karkaamaan Bathin kaduilta löytämiensä naisten kanssa!… Mokomakin rouva, — tuhisi lady Maria, — on muka kihloissa sisarenpoikani kanssa! Poloinen petetty nuorukainen…
— Ja Kitty kun oli paras ystäväni! Oi, Jasper, kuinka sinä saatoit sen tehdä?
Sir Jasper puuttui vaimonsa kimakkaan puheeseen piston saaneen tuskallisella karjahduksella.
— Hiisi minut vieköön, — huudahti hän, — ellei koko maailma ole tulemassa hulluksi! Minäkö karannut Bellairsin lesken kanssa, lady Maria? Minäkö petollinen, mylady? Haa! — Hän ihan hyppeli raivosta ja haavoitettujen tunteittensa ailehtimisesta sekä yleisestä mielenjärkytyksestään, vetäessään tuomitsevat asiakirjat povestansa ja heiluttaessaan niitä, toista kirjettä toisessa toista toisessa kädessään, aivan syyttäjiensä nenän edessä.
— Mitä tietää punainen kihara, madam? Mitä sanotte miehestä, joka suuteli hymykuoppaa, madam? Mitä rakastajastanne, madam?
Hämmennyksissään singahdutti hän kaksi viimeistä kysymystänsä lady Marialle vasten silmiä, jolloin tämä kuohahtaen loukatun hyveen tunnosta huudahti syvimmällä äänensävyllään:
— Viheliäinen panettelija, minä kiellän sen!
Tässä rouva Bellairs katsoi ajan tulleeksi ryhtyäkseen arkaluontoiseen välittäjäntoimeensa.
— Suloinen Standish, — huudahti hän, — sinä näytät pahoinvoivalta. Pelkään tosiaan pyörtyväsi, ellet istu. Olkaa hyvä, herra Stafford, ja viekää lady Standish nojatuoliin ja tarjotkaa hänelle hiukan vahviketta tuosta maljasta.
— Oi Kitty! — virkahti lady Standish, tähystellen tarkkaavasti lesken kasvoja, nähdäkseen ilmoittivatko ne ystävän vai vihollisen.