* * * * *
— Vakuutan, lady Standish, — sanoi herra Stafford, — että lasi punssia ei tekisi teille pahaa.
— Punssia? — toisti lady Maria ja kääntyi sitten hurjana sisarenpoikaansa: — Mitä, mylord, mitä sanoisi äitisi? Sinähän aivan tuoksut noista katalista höyryistä!
— Paras lady Maria, — pisti kohtelias Stafford väliin, — vain vahviketta, mieluinen aroomi, joka kohottaa sydämen toimintaa uupumuksen ja liikutusten jälkeen, oivallinen keino, madam, yöilman vaikutusta ehkäisemään… mitä lämmittävin vastamyrkky! Olen varma, että pikkuinen kulaus virkistäisi teitä tavattomasti.
— Minäkö, — kivahti hän, — minäkö joisin hurjistelijain ja mässääjäin kanssa! Petollisen aviopuolison ja vilpillisen ystävän seurassa! — Hän kielsi sitä kiivaammin sen vuoksi, että hän vanhoissa luissaan niin voimakkaasti tunsi Staffordin antaman kuvauksen tenhon.
— Noh, noh, hyvät naiset, jos siinä kaikki, — sanoi tämä, — antakaa sitten taivaan nimessä lasin heti kiertää! Aivan totta, arvoisa rouva, — lisäsi hän kääntyen lady Standishiin, — kaukana siitä, että kunnon Jasperillamme olisi mitään osaa rouva Bellairsin saapuvilla olemiseen tänä yönä, hän ja minä, saan teille vakuuttaa, läksimme yksinämme jo aikaisin iltasella pelkästään siinä tarkoituksessa, että voisimme tarjota palvelustamme teidän armollenne; teidän levoton puolisonne kun oli johdettu uskomaan teidän luultavasti matkustavan tännepäin… hiukan, hm… sopimattomassa suojassa, niinkuin hän luuli.
Sitten hän kumartui kuiskailemaan lady Standishin siroon korvaan, jonka tämä kylläkin mielellään sellaisille lohduttaville vakuutuksille lainasi. — Mitä ystäväänne, suloiseen, vaikka vaihtelevaiseen Bellairsiimme tulee, — sanoi hän, — hän saapui tänne kokonaan toisen henkilön seurassa kuin sir Jasperin. Poloisen O'Haran kanssa tuolla… joka latkii kaiken punssin! Rouva on itse kertova teille miten se tapahtui… Mutta, taivaan tulisoihdut, rakas lady Maria, eikö teille vielä ole annettu lasillista… herra O'Haran sydämenvahviketta!
— Sallikaa minun, — kiirehti Kitty, joka järjestettyään sir Jasperin asian joutui nyt käyttämään tarmoaan muualla. — Paras lady Maria, teitte kovin ystävällisesti, yhtyessänne pieneen sovintojuhlaamme! — Ottaen reunoilleen täytetyn lasin O'Haran kädestä hän tarjosi sitä vastustamaton hymy huulilla lady Marialle.
— Madam, — vastasi rouva, rypisti otsaansa, veti laajat hameensa kokoon ja tuli läpitunkemattoman kuuroksi.
— Ah, madam, — huusi leski keuhkojensa täydeltä, — teidän kaltaistanne sukulaista olisin pitänyt kovin suuressa arvossa! Lähinnä iloani nimittää loordi Verneyn äitiä omaksi äidikseni olisi minua ilahduttanut nimittää hänen tätiänsä omaksi tädikseni! Mutta se unelma on nyt ohi. Loordi Verneystä ja minusta ei koskaan voi tulla toisillemme enempää kuin mitä nyt olemme.