— Älä minusta välitä, — kuiskasi aina hyväntuulinen ja tahdikas Stafford sir Jasperin korvaan, — vie vaimosi kotiin, mies, kyllä minä nukun täälläkin, jos siksi tulee.
— Minä en liikahda askeltakaan, — vakuutti O'Hara nähtävästi aivan selvänä ja puhuen mitä miellyttävimmällä vakaumuksella, — en liikahda askeltakaan tästä talosta niin kauan kuin on yksikin sitruuna jälellä.
— Se kirottu lurjus, — huudahti loordi Verney, jokeltaen raivosta tallista palatessaan, — se Spicer-lurjus on ajanut pois kääseilläni!
— Sitten jää meitä iloinen kolmikko ryypiskelemään aamunkoittoon asti, — sanoi Stafford ja hurrasi riemusta.
— Tulkaa, rakas lady Maria, — virkkoi Kitty. — Minä pidän teistä huolta. Tarjoan teille paikan vaunuissani; ajamme yhdessä kotiin.
— Kernaasti ystäväni, kernaasti, — mumisi leskirouva. — Kuka on tuo tavattoman miellyttävä mies? — tiedusteli hän Staffordista hirveän kuuluvasti kuiskaten. — Ystäväni, — virkkoi hän taas Kittylle, — minä pidän teistä ihmeen paljon. En oikein muista nimeänne, hyvä ystävä; mutta me ajamme yhdessä kotiin.
— Rakas, rakas lady Maria! — huudahti Kitty-rouva hunajanmakeasti. — Mylord Verney, tarjotkaa käsivartenne arvoisalle sukulaisellenne… muistakaa taluttaa häntä huolellisesti, — varoitti hän, ja kaikki pikkupaholaiset ilkkuivat hänen silmissään, — sillä pelkään, että herra Staffordin sydämenvahvike on alkanut hiukan hoiperruttaa… yöilman jälkeen! Ja käskekää arvoisan rouvan palvelijan olla valmis saattamaan meidät kotiin minun vaunuissani.
Sitten käyttäen hyväkseen sir Jasperin poissaoloa (tämän herrasmiehen olisi voinut kuulla parhaillaan kiroilevan unisia palvelijoitaan pihassa), Kitty-rouva riensi lady Standishin luo, joka seisoi kaihomielin yksinään uuninloukossa.
— Rakas ystävä, — kuiskasi hän, — valtit ovat nyt sinun käsissäsi.
— Ah, ei! — vastasi toinen. — Oi, Kitty, sinä olet ollut paha neuvonantaja!