— Sekö on sinun kiitollisuuttasi? — torui Kitty ja nipisti ystäväänsä häijyillä pienillä sormillaan. — Kuulehan, miehesi ei ole vielä eläissään välittänyt sinusta niin paljon kuin tänään! Kas, koskaan ei sinusta ole pidetty näin paljoa melua siitä asti kuin synnyit. Tämäkö on kiitoksesi?
— Oi, kunpa voisin jo lentää hänen povelleen kertoa kaiken! Hupsun yritykseni tehdä hänet mustasukkaiseksi, ja synnillisen teeskentelyni, että hänellä muka oli kilpailija sydämessäni!
— Mitä? — huudahti leski, ja hänen kuiskauksensa sai huutoa muistuttavan pontevuuden. — Lentäisit hänen povelleen? Sitten en enää tahdo olla kanssasi tekemisissä! Pakoitat hänet polvilleen, sitä kai tarkoitat, rouvaseni? Kertoako hänelle kaikki? Kerro hänelle kaikki, totisesti, anna hänen tietää, että olet ilman aikojasi pitänyt häntä pilanasi. Anna hänen luulla, että et koskaan ole muuta ajatellutkaan kuin huokaillut rakkaudesta häneen, että kukaan muu mies ei milloinkaan ole sinua huomannut, että hänellä ei koskaan ole ollut kilpailijaa, eikä koskaan ole olevakaan, että sinä olet vain hänen oma mielenkiinnoton Juliansa, josta kukaan ei välitä! Ka, lady Standish, se olisi aseittesi alaslaskemista juuri kun taistelu on sinun. Silkkaa mielettömyyttä! Järjetöntä, järjetöntä!— kiivastui Kitty-rouva. — Onko mahdollista, että sinä ja minä olemme samaa sukupuolta?
Hämmentyneenä, mutta puolittain vakuutettuna lady Standish kuunteli ja ihmetteli.
— Anna minun johtaa itseäsi, — kuiskasi Kitty jälleen. — Minä tarkoitan todellakin parastasi, rakas ystävä. Säilytä salaisuutesi, jos rakastat puolisoasi. Säilytä se huolellisemmin kuin säilyttäisit nuoruuttasi ja kauneuttasi; sillä vakuutan sinulle, että se on arvokkain omaisuutesi. Kas tässä, — virkkoi hän, ottaen kirjeen kuuluisasta laukustaan ja viskaten sen Julian käsiin, — tässä on jotakin, mikä taivuttaa hänet polvilleen! Oh, sinulla on mainio peli kotimatkalla pelattavana, kunhan vain ymmärrät osasi oikein!
— Mitä tämä nyt on? — huudahti lady Standish.
— Sh! — varoitti Kitty ja siirrälsi ystävänsä käden kirjeen päälle.
— Lupaa, lupaa! Tuolla tulee herrasi!
Hänen puhuessaan oli sir Jasper lähestynyt heitä; hän kumarsi hämillään ja hajamielisesti ja tarttui vaimonsa käteen.
— Sananen korvaanne, — ehätti Kitty-rouva pysähdyttäen hänet, kun he olivat lähtemässä ulos. — Sananen korvaanne, sir. Jos miehellä on aarre kotona, jonka hän tahtoo säilyttää itselleen, on hänen sitä suojeltava! Vartioimatta jätetty jalokivi, paras sir Jasper, viekoittelee varkaita! Hyvää yötä!
* * * * *