Sitten hän päästi hänen kätensä ja tarttui silmät alasluotuina jälleen punssikauhaan.

— Etkö tarjoa minulle käsivarttasi ja saata minua vaunuihini? — virkkoi rouva hetkisen vaitiolon perästä.

— Ah, Kitty, ka, sinähän olet murskannut sydämeni; ja punssi on ryöstänyt minulta jalkani!

Hänen hurjan kirkkaat silmänsä olivat syvästi murheelliset, kun hän loi ne leskeen, ja hän oli kalpea kuin kuolema.

Kitty vetäytyi nopeasti taaksepäin, rypisti kulmiaan, epäröitsi, rypisti taas kulmiaan ja sen jälkeen hänen kasvonsa kirkastuivat vielä kerran.

— Sitten, sir, — virkkoi hän, — kun olet jälleen saanut jalat allesi, sallihan niiden kuljettaa sydämesi minun kotiini, niin saamme nähdä, mitä sen korjaamiseksi voitaisiin tehdä.

Hän kumarsi hänelle ja lähti.

Kääriessään hänet vaunuissa matkapeitteihin Stafford kuiskasi:

— Jos minä koskaan saan tilaisuuden karata kanssanne, Kitty, varon millään muotoa teille ilmoittamasta, minkä tien aion valita!

XXV kohtaus.