Lady Standish hapuili ystävänsä kättä omallaan, joka oli kylmä ja vapisi. Naiset puristivat luottavaisesti toistensa kättä, ja rouva Bellairs sipsutti alas vastaanottohuoneeseen.
"No", hymähti hän, "katsokaamme". Äkillinen innostus säihkyi hänen silmissään. Hän työnsi kätensä sivullaan riippuvan korukirjaillun käsilaukun pohjaan, otti esille muutamia kirjeitä ja alkoi valita niiden joukosta, huulet kurttuun vedettyinä. Siellä oli sir Jasperinkin lähettämä. Tuollaisia keimeitä, sirosti pyöristeltyjä lauseita, jotka saattoivat merkitä kaikkea tai ei mitään, sen mukaan kuin nainen tahtoisi ne käsittää. Mutta tällä hetkellä se oli tarpeeton. Takaisin se meni korukirjailtuun laukkuun. Siinä oli töherrys Harry Verneyltä: tämä kieltäytyi hänen aamukutsuistaan, koska oli luvannut (ilman t-kirjainta) mylord Scroopille lähteä hänen kanssaan metsästysretkelle (isolla alkukirjaimella ja ilman ä:n pilkkuja). Kitty Bellairs katsahti siihen hyvin hellästi, sulki sen rakkaalla kosketuksella ja pani takaisin pesäänsä. Nyt sai hän käsiinsä ison kokoontaitetun, osoitteella varustamattoman arkin, joka sisäpuolelta oli täynnä voimakasta mustaa kirjoitusta. Kähärä kastanjanruskea hiussuortuva oli kiinnitetty arkin yli smaragdipäisellä nuppineulalla.
"Julmin, kaunein, armahin!"
kuuluivat intohimoiset sanat,
"halutuin, rakastetuin! Eilenillallako vai sata vuotta sitten me tapasimme? Tässä on hiuskihara, jota maailman suloisin käsi suvaitsi hyväillä. Sillä hetkellä muuttui se aivan liian kallisarvoiseksi esineeksi omistaja-rukalleen. Senvuoksi hän rohkenee sen laskea saman jumalattaren alttarille, joka sen pyhitti. Viskaako hän sen luotaan? Tai säilyttääkö hän sen, sallien sen, jokainen hius kielenä, haastaa itselleen polttavasta lemmenlieskasta, jonka hän sytytti tässä kuolevaisessa rinnassa? Näinkö minä unta vai saattaako se olla totta?… Suupielessäsi oli tilkkutäplä hymykuopan yläpuolella, jota suutelin. Oh, se oli varmaankin unta! Yksi sana, ihanin: milloin saan uneksia jälleen?
Sinun omasi ja iäti omasi.
J. K. Hiuskihara oli valkoinen ennenkuin sitä kosketit, mutta kuten
näet olet muuttanut sen tulenväriseksi!"
Kitty-rouva luki ja hymyili. "Juuri osuvasti!" Sitten hän pysähtyi.
"Mutta onko tuolla naisella hymykuoppa?" sanoi hän. "Onko hänellä?
Viisi siitä, jotakinhan täytyy uskaltaa. No, jos tunnen miehet, sir
Jasper on kuluttava koko yön kulkemalla ympärinsä keksiäkseen jotakin
vahvistusta epäluulolleen."
Hän taittoi kirjeen kokoon. "Täytyy näyttää siltä kuin se olisi pudonnut naisen povella. Tuolla sohvan jalkopäässä pistäen hiukkasen esille jakkaran alta! Mustasukkainen silmä ei voi olla sitä huomaamatta!"
Teko oli tehty.