— Pyh! — mörähti sir Jasper ja astui jälleen portaita alas tyhjään, valaistuun vierashuoneeseen. Ensiksi pysähtyi hän ikkunan luo, missä lady Standish oli seisonut ja hymyillyt loordi Verneylle. Sitten meni hän vaimonsa kirjoituspöydän ääreen, laski kätensä lippaalle, missä tämä säilytti kirjeitään, ja vedettyään sen auki puoliääneen kiroten hän kääntyi nostamaan tuolilta silkillä täytetyn pussin. Tuokiossa hänen silmänsä äkkäsi rouva Bellairsin taitavasti kätkemän ja näytteille asettaman kirjeen syrjän. Hän otti sen ylös ja silmäili sitä; siinä ei ollut osoitetta, heikko parfyymi hiveli hänen nenäänsä, ja paperi avautui viettelevästi hänen kädessään. Hän levitti arkin ja näki punervan hiuskiharan. Sitten hänen silmänsä väkisinkin lukivat kirjeen. Ja hänen lukiessaan veri syöksähti hänen aivoihinsa huimaten häntä, ja hän vaipui pitkälle sohvalle repien poimuröyhelöä kaulastaan. Hetkisen oli hän kuin tukehtuneena. Kun hänen hengityksensä palasi, valtasi hänet raivo, joka tuntui hekumallisen riemukkaalta. Hän asetti paperin valoon ja tarkasteli lemmenkiharaa.
— Punainen! — huudahti hän, — punainen!
Hän ajatteli loordi Verneyn oliivinvärisiä kasvoja ja tuijotti taas kiharaan ikäänkuin epäillen aistimiaan. Punainen! Oliko niitä kaksi, mustahiuksinen ja punatukkainen? Seis! Oi, naiset ovat viekkaita paholaisia! Loordi Verney oli vain silmäinpeite. Tämä, tämä porkkananvärinen Judas olikin lohduttaja! "Suupielessäsi oli tilkkutäplä, jota olin suutelevinani." Sir Jasperia puistatti sisäinen ulvahdus, joka hänen huuliltaan kirposi katkenneena valituksena. Hymykuoppa ja tilkkutäplä! Niin, hän oli ne nähnyt! Vain muutama lyhyt tunti sitten oli hän aikonut suudella tuota hymykuoppaa puolison ylväällä ilolla… tuota hymykuoppaa, joka oli aiottu toiselle miehelle!
"Hiiteen ne, hiiteen ne!" huudahti sir Jasper puristaen kätensä nyrkkiin päänsä yläpuolella. Maailma alkoi pyöriä hänen silmissään, ja kaikki muuttui verenkarvaiseksi. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli jälleen kylmä ja torui itseään vimmastaan. Hänen täytyi pysyä tyynenä, tyynenä kostoansa varten. Hänen oli etsittävä pää, mistä tämä kihara oli kotoisin, ja sen täytyi tapahtua vielä tänä iltana, vaikka hänen olisi samoiltava kautta kaupungin. Hän istahti, levitti turmiollisen paperin eteensä ja tuijotti siihen.
Tässä asennossa ja mielentilassa tapasi hänet vieras, joka pian senjälkeen ilmoitettiin kapteeni Spicerin nimellä. Hän oli hoikka nuori herrasmies, katsoi jonkun verran kieroon ja oli puettu viimeisen muodin mukaan. Hän tepsutti esille, kumarrellen ja huiskien valkoisia, hienosti käyräsormisia käsiään.
Hän lausui sir Jasperille kunnioittavat tervehdyksensä. Tähän asti hän ei ollut saanut iloa ja kunniaa tehdä sir Jasperin tuttavuutta, mutta oli mielissään tilaisuudesta… jokaisesta tilaisuudesta, mikä tuotti hänelle tämän ilon ja kunnian. Saisiko hän, saisiko hän? Hän ojensi sirosti emaljoidun nuuskarasian ja hoippui isäntää kohti. Sir Jasper oli noussut kankeasti, hänen sumeissa silmissään ei näkynyt vastausta.
— Vai ette te käytäkään? — virkkoi kapteeni Spicer, ottaen itse hyppysellisen, vetäen nenäänsä erinomaisen sirosti ja tehden hienonhienon liikkeen ranteellaan. — Ja oikeassa olettekin, arvoisa herra! Ruma tapa. Ruma tapa. Mutta sittenkin, — jatkoi hän viehkeästi hymyillen, — vakuutan, että sitä ilman en voisi tulla toimeen puolipäivästä puoliyöhön. Mutta sen pitääkin olla puhdasta macabawta. Kaikki muu paitsi macabaw… hyi, hyi!
Sir Jasper ravisti itseään ja keskeytti murahtaen:
— Mistä johtuu minulle tämä kunnia, sir?
— Tulen, — vastasi kapteeni Spicer, — loordi Verneyn puolesta, kuten jo lienette arvannut. Oli joku pikku asia, luullakseni koski se… heh… hänen alaraajojensa muotoa. Sellaisen yksityisasian suhteen, sir, kuin, hm, alaulottimet, herrasmies ei voi sietää huomautuksia. Käsitätte, että mylord Verney siitä loukkaantui, sir Jasper, loukkaantui! Minä itse, vaikka olenkin perin hyvä tuttava hänen armonsa kanssa, en ole koskaan rohjennut vihjata hänelle edes trikootavarain kauppiaan nimeä. Ja kuitenkin tunnen tällä alalla oikean neron, sir, miehen, jolla on kykyä… sanoisin jumalaista lahjakkuutta näiden intiimien vaatekappaleitten käsittelyssä! Mutta, hyvä Jumala, sir, hienotuntoisuutta, hienotuntoisuutta!