— Hiljaa, Tom, — murahti eversti; — tämä ei ole mikään leikin asia. Ystäväämme on kuolettavasti loukattu, eikö niin? Se on siis selvää. Eikö hänen ole samalla mitalla kostettava sille, joka on ryöstänyt häneltä kunnian? Onhan asia näin? Ja eikö pistooli, lempo soikoon, ole murhaavampi ase ja senvuoksi soveliaampi? Häh?
Sir Jasper äännähti jotakin, minkä olisi saattanut tulkita myöntämiseksi tai kieltämiseksi tai ylenmääräisen pahoinvoinnin tunteen ilmaisuksi.
— Toimeen siis! — huudahti eversti Villiers. — Ehdotammeko pistooleja ja odotamme loordi Verneytä huomenaamulla kello seitsemän Hammerin kedolla? Siellä minä tavallisesti haluan sellaiset asiat ratkaista: mukavasti syrjässä häiritsijöiltä ja riittävän etäällä lämmittääkseen veren reippaalla kävelyllä. Hiisi vie, vain kymmenen päivää sitten näin miten sanomattoman sirosti loordi Tipstafte (hän, jota nimitetään Tipsi-Tipiksi, tiedättehän) kellisti Ned Waring-rukan. Sellaista ottelua kelpasi katsella! Kuusi askelta, jumaliste, ja Ned niin hurjan päättäväisenä kuin sekundantti konsaan saattaa toivoa. "Villiers", — sanoi hän antaessani hänelle aseensa, "ellen minä häntä kaada, kaatakoon hän minut! Toisen meistä on kuoltava", puhui hän. Riita johtui rouva Waringista, tiedättehän, siitä hiton kauniista naisesta! Ned-parka lienee tehnyt samantapaisen keksinnön kuin sinäkin, heh? Niin, haha! Ja, lempo vie, sir, Tip osasi häntä kurkkuun ensimäisellä laukauksellaan, ja Nedin luoti riuhtaisi Tipstaffen oikeanpuolisen kiharan! Ne käherryssakset leikkasivat saamarin läheltä! Sen erän perästä Ned ei puhunut. Oh, jättäkää asia minun hoidettavakseni, niin saatte nähdä, että toimitan teille yhtä verrattoman kohtauksen.
— Maltahan, — huudahti Stafford, kun sir Jasper vääntelihe nojatuolissaan, puristaen ja avaten raivokkaasti nyrkkejään ja tuntien punaisen hiuskiharan polttavan poveansa, minne hän oli sen työntänyt. — Maltahan, — huudahti Stafford, — mielestäni kiirehdimme liiaksi. Enkö kuullut ystävältämme tässä, että hän nimitti loordi Verneytä lurjukseksi? Sir Jasper siis itse onkin loukkaaja, ja hänen on odotettava loordi Verneyn toimenpiteitä.
— Minä panen vastaan, — kivahti eversti, — loordi Verney loukkasi ensimäisenä häpäisemällä ystävämme vaimoa.
— Puh, puh, — äänteli Stafford, asettaen säärensä uudestaan ristiin saadakseen tällä kertaa vasemman jalkansa sirosti esille, — se oli vain satunnainen, epäsuora loukkaus. Mutta nimittää miestä lurjukseksi on suoraan kohdistuva herjaus. Oikea uhmaaja on siis sir Jasper; toinen saa valita aseet. Loordi Verneyn asia on lähettää haaste ystävällemme!
— Sir! — huudahti eversti karahtaen kasvoiltaan punaisemmaksi kuin luonto ja portviini olivat hänet tehneet. — Sir, väitättekö tietävänne paremmin kuin minä?
— Hyvät herrat, — sanoi sir Jasper nousten äkkiä, — niinkuin teille äsken sanoin, olen senjälkeen kuin pyysin teidän ystävällistä apuanne keksinyt jotakin, mikä varsin oleellisesti muuttaa asian muodon. Minulla on aihe uskoa, että jos loordi Verneyssä on syytä, on hänen syyllisyytensä vähempiarvoista. Tiedätte, mitä Ranskassa nimitetään kynttilänjalaksi. Todellakin luulen (naisten viekkaus on niin suuri), että häntä on käytetty vain kilpenä toista henkilöä suojaamaan. Tämä henkilö on minun ensin löydettävä, ja hänen päällensä on kostoni lankeeva ennenkuin joudan mitään muuta ajattelemaan. Loordi Verney lähettikin jo luokseni erään ystävänsä, mutta tuo miekkonen, kapteeni Spicer, poloinen houkkio (hänellä on luullakseni jokunen ruuvi irti) lähti yhtäkkiä talostani, tulemattamme mihinkään päätökseen. Enkä siitä ole pahoillanikaan… minä en nyt etsi taistelua loordi Verneyn kanssa. Hyvät herrat, — sir Jasper suoristausi ja veti kirjeen povestaan, — hyvät herrat, minä en syö enkä nuku ennenkuin olen löytänyt tämän hiuskiharan omistajan.
Puhuessaan ravisti hän kirjettä ja paiskasi vimmoissaan kielittelevän lemmenpantin kummastuneiden ystäviensä nenäin eteen. — Se on punatukkaiselta mieheltä, näette! Jok'ainoa punatukkainen mies Bathissa täytyy minun heti pistää vartaaseen tai tulpata, jotta kutale ei pääse minulta pakoon!
Eversti Villiers hypähti jaloilleen unestaan herätetyn tiikerin ääntä muistuttavalla karjahduksella.