Hänen eteensä levisi todellakin niin täydellinen hiukseton vilpittömyys, että enemmät todistukset olivat tarpeettomia; ja vaikka everstin korvien takana säilyneet harvat haivenet olisivatkin joskus olleet punervat, hohtivat ne nyt hopealta.
Kiitos, — sanoi sir Jasper, — tämä riittää. Kun lähetätte ystävänne luokseni, otan hänet mielihyvin vastaan. — Kumartaen antoi hän everstin tekotukan takaisin.
Eversti seisoi vavisten, kädet nyrkkiin puristettuina ja vaistomaisesti hapuillen miekkaansa. Mutta kaiketi muistaen, että tällainen asia tietenkin oli ratkaistava pistooleilla, hän malttoi mielensä, sieppasi tekotukkansa, paiskasi sen uhmaten päähänsä ja sovitti sen mitä huolellisimmin paikoilleen. Silmäisten tuimasti hän pyörähti koroillaan ja jätti huoneen, mutisten mennessään niin rikinpitoisia huomautuksia, että niitä ei käy kertaaminen.
Sir Jasper ei näkynyt häntä sen enempää ajattelevan. Hän vaipui takaisin tuolilleen ja levitti pahoin rypistyneen kirjeen polvelleen.
— Olen aivan ymmällä! — sanoi hän. — Kuka se saattaa olla? Tom, sinun ryökäleen tukkasi on ruskea. — Sinä et ole se mies, Tom. — Oi, Tom, oi, Tom, ellen surmaa häntä, niin tulen hulluksi!
Stafford oli naurusta nikahtua, ja kyyneleet vierivät hänen silmistään, kun hän huohotti:
— Miettikäämme, kuka se Judas voisi olla? (Voi sun vietävä, tämä on paras pila, minkä olen nähnyt vuosikausiin! Oh, kun ajattelen hänen kaljua päätänsä! Oi, Jasper, tämä on hirveän hupaista! Saat pistää minua kylkeen, veikkonen, jos olen rattoisammin nauranut kymmeneen vuoteen!) Ei, ei, minä autan sinua. Kuulehan, hänen kunnianarvoisuutensa Bathin ja Wellsin piispa on punainen; minä tiedän sen, sillä olen nähnyt hänet uimassa. Heikkari, hän oli kuin keitetty hummeri hiuksineen päivineen! Luuletko, että se voisi olla hän? Niillä on metkunsa, niillä hengellisillä, ja lady Standishilla on herkkä omatunto. Hän haluaisi saada kirkon hyväksymisen teoilleen. No, älähän katso noin tuimasti, sillä minä en tahdo taistella kanssasi! Eikö sinulla ole punahapsista rukousnauhaasi ensin tunnusteltavana loppuun? Haa, onhan meillä O'Hara, hän on kyllin irlantilainen, kyllin suuri veitikka ja kyllin punainen! Oh, hän on kylliksi punainen!
— O'Hara, — huudahti sir Jasper kuin olisi saanut iskun.
Kuului vieno naputus ovelta, tulo-puhetta eteisestä, ja palvelija ilmoitti herra Denis O'Haran.
— Siinä paha, missä mainitaan, — sanoi Stafford. Sir Jasper nousi nojatuolistaan sellaisen miehen ilme kasvoilla, jonka vihollinen on joutunut hänen käsiinsä.