— Kautta taivaan! — huudahti hän, vilkaisi kelloon ja harppasi ovea kohti.
— Ja lähdettekö te, — kysyi muukalainen, — näkemättä kasvojani?
Harry Verney riensi takaisin hänen luokseen ja sitten takaisin ovelle neuvottomana kuin koiranpentu, jota kutsutaan kahdelle taholle. Vihdoin hän palasi naisen luo, uusi ja miehekäs arvokkuus sävyssään.
— Minun täytyy mennä, — sanoi hän. — Jos tahtoisitte osoittautua yhtä ystävälliseksi kuin päättelen olevanne, madam, niin poistakaa naamio, jotta voin nähdä teidät ennen lähtöäni.
Ulkopuolella kapteeni Spicer tanssi voimattomasta levottomuudesta ikäänkuin vilkkaan musiikin tahdissa ja täytti ilman kummallisilla kimeillä kirouksilla.
Rouva Bellairs sysäsi mustakulman nuorukaisen hyvin tyynesti syrjään pelkällä pienoisella kätensä kosketuksella, meni sitten ovelle ja päästi vihreänharmaan ja hikoilevan kapteeni Spicerin sisään.
— Minä tulen, Spicer, — huudahti loordi Verney epätoivoisesti ja töytäsi ottamaan hattuaan ja päällysnuttuaan, mutisten kulkiessaan naisen ohi: "Voi, julmaa!"
Kitty Bellairs pureskeli pikkusormeaan ja katsahti kelloon.
— Teiltä ei mene enempää, tiedättehän, — sanoi hän, — kuin viisi minuuttia ajaessanne Bathwickin lautalle. Jos siis lähdette kolmen minuutin kuluttua, on teillä vielä kuusikolmatta jälellä. Mylord Verney, tahdotteko suoda minulle nämä kolme minuuttia?
Loordi Verney heitti jälleen pois hattunsa ja viittansa, ja hänen kasvonsa saivat tumman hohdon.