Seurasi äänettömyys. Lady Standish nousi vihoissaan, punastui, vaaleni, silmäisi itseään uudestaan kuvastimesta, kavahti näkemäänsä ja hiipi takaisin sohvalle nöyränä ja vakuutettuna. Sitten hän loi tuskallisesti vetoavan katseen rouva Bellairsin kirkkaihin, tunteettomiin kasvoihin.
— Sano minulle, — pyysi hän kuivin huulin, — mitä minun on tehtävä?
— Tehtävä! — huudahti leski rivakasti nauraen. — Laita puuteria tukkaasi ja vähän väriä noihin poskiisi! Ja kun sir Jasper palaa (hän jätti sinut itkemään ja kotiin tullessaan hän on murrillaan; se on itsepuolustusta), anna hänen tavata itsesi iloisena, hajamielisenä; virka pari pisteliästä sanaa, jos osaat; ilmoita hänelle, että et tänä iltana tarvitse hänen seuraansa. Ah, kunpa voisit tehdä hänet mustasukkaiseksi! Se on vanha, hyvin vanha juoni, mutta rakkauskin, näetsen, on hyvin vanhaa leikkiä, kaikkein vanhinta. Tee hänet mustasukkaiseksi, rakkaani, tee hänet mustasukkaiseksi, niin vielä sinä pelin voitat!
— Mustasukkaiseksi! — huudahti kolmikuukautinen aviovaimo, ja viattoman maalaistytön veri syöksyi hänen ohimoillensa. — Oi, madam, miten se voisi tapahtua?
— Etsi itsellesi ihailija, niin, pari kolmekin, se on varmempaa! Juttele heidän kanssaan salavihkaa Kaivohuoneella, anna niiden leyhytellä itseäsi viuhkalla tanssiaisissa ja laadi kohtauksia Oranssilehdossa. Tai ellei sinulla ole siihen ryhtiä (ja ryhtiä sinulta, sydänkäpyseni, surkeasti puuttuu), niin keksi kuviteltu ihailija vain herraasi ja puolisoasi varten. Panenpa vetoa, että hän tarttuu syöttiin.
— Pelkään, että sir Jasper voisi tulla kovin mustasukkaiseksi, — sanoi toinen levottomasti. — Muistan niiltä ajoilta, jolloin emme vielä olleet naimisissa, miten vihainen, oh, miten vihainen sir Jasper oli, kun joskus ratsastin serkkuni Harryn kanssa metsästysseurueen kokoontumispaikalle! Hän vannoi ampuvansa itsensä, eikä paljoa puuttunut, ettei hän ampunut Harryakin.
— Mutta hän ei silti ollut vähemmän hartaasti kiintynyt sinuun, sen takaan, — virkkoi kokenut rouva Bellairs.
— Eipä suinkaan, — myönsi lady Standish, ja hänen huulensa värähti hymystä, kyynelten nopeasti valahtaessa silmäripsille. — Eipä suinkaan! — toisti hän. — Tosiaankin rakasti hän minua silloin hyvin kiihkeästi.
— Ja hän rakastaa sinua yhtä kiihkeästi vieläkin, kunhan sinulla vain on hiukan rohkeutta. Mene huoneeseesi, — sanoi leski hyväntuulisesti, — reipastaudu, ole rivakka ja näyttele osasi. Missä sinun apunaisesi on?
Puhuessaan työnsi hän lady Standishia edellään, soitti itse kelloa, ja kun kutsuttu saapui, antoi hän muutamia sisällysrikkaita ohjeita tälle arvoisalle palvelushengelle, joka lähestyi happamin hymyin ja paheksuvin päännyökkäyksin. Sitten hän asteli takaisin vierashuoneeseen ja pysähtyi hetkiseksi vetäessään käteensä pitkät hansikkaansa. Otettuaan kirjeen laskustansa hän alkoi sitä lukea miettiväinen ilme otsallaan.