Sitten lisäsi hän häijysti: — Koko eläimistössä on vain yksi otus, johon sir Jasperilla tällä hetkellä on mielenkiintoa, mutta sitä ei nähtävästi ole helppo tavata näillä tienoilla, vaikka tiedämme sen täällä elustavan. Se on saksanhirvi! — Hän hötkötti nauraa kovin ihastuneena keksintöönsä.
— Toivokaamme, ettemme saa sadetta, — virkkoi loordi Markham; — nuo ovat uhkaavia pilviä.
— Kyllä ne sentään puoli tuntia pysyvät tippumatta, ja se meille riittääkin, — murahti sir Jasper, läimäyttäen hevosia ruoskan päällä, niin että ne ponnistivat täyttä kyytiä lapetta alas.
— Mutta palatessamme kastumme, — puolustautui hyvää tarkoittava kreivi, — sanoin sitä kaiken aikaa. Olisi ollut parempi lähteä vaunuissa.
— Vakuutan, — huudahti sir Jasper äkillisessä huonon tuulen puuskassa, — vakuutan, että sydämessäni toivon Villiersin luodin osuvan niin hyvin, että kotimatkalla en tunne sadetta enempää kuin päiväpaistettakaan. Kotimatkalla, — toisti hän, kamalasti hymyillen; — lempo soikoon, kyllä minulla onkin kaunis koti!
— Ja kaunis, hilpeä poika sinä olet rattoisaan kohtaukseen vietäväksi, — huomautti Stafford takaa, — ja soma houkkio-pari sinä ja eversti olette, hiisi teidät molemmat periköön! Ja kun olet ammuttu, on kai varsin tyydyttävää ajatella, että vaimosi lohduttautuu punaisen kiharan omistajan kanssa, häh? Tahtoisinpa tietää, mistä sinä vanhan Villiersin kanssa oikeastaan taistelet!
— Sinä tiedät sen, — mörähti sir Jasper; sitten hän kiivastui. — Sinä ärsytät minua, mies; tahdonko minä taistella Villiersin kanssa? Eikö tämä ole pelkkää hulluttelua, silkkaa ajanhukkaa, sillävälin kun oikea syyllinen (se lurjus!) on päässyt käsistäni? — Hän kiristi ohjaksia, sivalsi ruoskalla, ja ajopelit keinuivat hevosten hyppiessä ja rynnätessä.
— Tosiaankin, — sanoi loordi Markham, — toivon, että olisin tullut vaunuissa.
— Säisympään, — huudahti Staffordkin, — aja säisympään, Jasper! Emme halua, että kaikki saamme luumme murskatuiksi tässä jupakassa.
Keskustelu pysähtyi. He vierivät tasaisempaa tietä tuulen humistessa heidän korvissaan ja hiirakkojen tasaisella ravillansa potkiessa tahtia. Sitten Stafford huomautti epämääräisesti: