— Rakas lapseni, jos saan teitä niin nimittää, koska perin hyvin tunnen arvoisan äitinne; te ette saa noin surra. Antakaa minun tuntea, että katselette minua ystävänä. Sallikaa minun kuivata nuo kyyneleet. Kah, tehän vapisette! Eikö meidän pitäisi enemmän luottaa laupiaan taivaan kaitselmukseen? Olen aivan varma, että sir Jasper palaa luoksenne loukkautumatta taikka vain mitättömän naarmun saaneena. Ja jos sallitte minun teitä neuvoa, rakas lady Standish, älkää yrittäkö vastaisuudessa sillä tavoin ärsyttää hänen luulevaisuuttaan; älkää tehkö avoimesti mitään sellaista, joka herättäisi hänessä vihan ja koston häijyjä intohimoja!
— Oi, todellakaan, todellakaan, — huudahti nainen asettaen toisenkin kätösensä arasti piispan lohduttavaan kouraan, — todellakaan en sitä enää koskaan tee!
— Ja muistakaa, että teillä minussa on tosiystävä, rakas lady
Standish. Sallikaa minun nimittää itseäni ystäväksenne.
Tässä kuului kiitävien pyörien ratinaa ja rajua kavioiden kapsetta. Ovikelloa soitettiin ja kolkutinta käytettiin niin vimmatusti, että sen kaiku ja vastakaiku tärisytti koko taloa.
— Oi Jumalani! — parkaisi lady Standish hypähtäen seisoalleen, — ne ovat palanneet! Taivaan tähden, mitä on tapahtunut? Jos hän on saanut vamman, en voi sitä kestää. En voi… en voi! — Hän puristi hurjasti päätänsä ja horjui kuin kaatumaisillaan. Mitä saattoi kristitty, herrasmies ja sielunpaimen tehdä muuta kuin siepata hänet käsivarsilleen sitä estääkseen? Puolihulluna säikähdyksestä hän kääntyi ja puristautui kiinni piispaan, niinkuin hän olisi tarttunut jokaiseen lähimpään tukeen.
— Rohkeutta, — kehräsi tämä pieneen korvaan; — minä olen kanssanne, rakas lapsi, rohkeutta!
Näin he seisoivat, Julia puristaen piispaa ja piispa puristaen häntä, taputellen häntä olalle ja kuiskaillen hänen korvaansa, kun sir Jasper ryntäsi sisälle.
Vasta hänen äänensä eroitti heidät, eikä se kuitenkaan ollut voimakas eikä rajukaan, vaan ainoastaan musertavan ivallinen.
— Vai niin! — hän virkkoi.
Mitä se Stafford oli sanonut? "Onhan meillä Bathin ja Wellsin piispa. Hän on punainen, kiireestä kantapäähän punainen kuin hummeri! Niillä on metkunsa, niillä hengellisillä." Oh, varmastikin Stafford tiesi: koko Bathin kaupunki tiesi! Sir Jasper kirosi kauheasti sydämessään, mutta ääneensä hän virkkoi ainoastaan: "Vai niin!"