Lady Standish oli jo lentämässä lattian yli hänen luokseen, iloisesti huudahtaen, mutta puolison asento ja katse pysähdytti hänet puolitiehen. Piispa virkahti: — hm, — ja sitten taas: — hm. — Senjälkeen hän sanoi:
— Olen iloissani, perin iloissani, sir Jasper, kun näen teidän palaavan haavoittumattomana. Lady Standish on ollut tähtenne suuressa hädässä.
— Ja te, — vastasi sir Jasper kuivasti, — olette häntä lohdutellut.
— Parhaan taitoni mukaan, — vakuutti piispa, ja, tietämättä miksi, hän tunsi (jos hänelle tosiaan oli mahdollista sellaista tuntea!) itsensä rahtusen nolostuneeksi.
Sir Jasper sulki oven ja kumarsi.
— Minun olisi kai pyydettävä anteeksi tätä tungettelevaisuuttani, — sanoi hän.
— Oi, Jasper! — huudahti mylady.
Hänen puolisonsa kääntyi silmänräpäykseksi häneen. Tämän katseesta musertuneena hän vaipui tuolille.
— Oi, sir Jasper, — sanoi hän väännellen käsiään. — Piispa on ollut hyvin ystävällinen. Olen ollut sinun tähtesi niin onneton.
— Näen kyllä, — vastasi sir Jasper, — että hänen kunnianarvoisuutensa on ollut hyvin ystävällinen. Hän on, niinkuin jo sanoin, tuottanut sinulle lohdutusta.