Kitty Bellairs loi kaihoisan syrjäkatseen rakastajansa kasvoihin. Tämän silmät, jotka olivat käännetyt ylös häneen, ahmivat hänen kauneuttaan juuri samalla ilmeellä, joka rouvasta aikaisemmin päivällä oli näyttänyt niin hurmaavalta. "Syvät intohimon lähteet", oli hän silloin ajatellut. Nyt hiipi viileä pettymyksen häive hänen mieleensä.
"Hänellä on vasikan silmät", sanoi hän äkkiä itsekseen.
* * * * *
— Olette kovin kau… — alkoi nuorukainen taas kuiskaamaan, kun hänen rakastettunsa käsi levottomasti vavahtaen hänen kourassaan sävähdytti hänet vaikenemaan.
"Hyväinen aika, todellakin vasikka!" ajatteli hän. "Mää… mää-ää… Mitä minä oikeastaan hänessä näin? Se kaihoni oli vain hetkellistä paimenrunoutta…!"
— Enkö saa pitää kättänne? — sanoi mies siirrähtäen silkkisille polvilleen ja puristautuen häntä vasten.
Kuitenkin oli hän siro poika, ja tämän viattomuuden ja nuoruuden tuoreudessa, joka heräsi miehuuden intohimon ensi välähdykselle, oli kieltämättä tenhoa.
— Suloinen tehtävä… — virkahti Kitty puoliääneen ja kyyhkysen leijumista muistuttavalla liikkeellä soi hänelle taaskin hennon kätensä.
Sen levätessä hänen ruskeassa kämmenessään rouva katseli sitä taiteellisella tyydytyksellä, liikutellen pienoisia sormiaan ylös ja alas ja ihaillen kynsien muotoa ja väriä sekä rystöjen hienoja kuoppasia. Mutta loordi Verneyn iso pojankäsi kahmaisi ne kaikki liian nopeasti, eivätkä hänen ruskeat silmänsä hetkeksikään kirvonneet armaiden kasvojen hartaasta katselemisesta.
— Olette kov… —