Puhuessaan hän viattomasti siirrälsi herttaisen näytteen katoavaa kukoistusta nuorta miestä kohti. Ja suudelma, jonka hän oli lukenut tämän silmistä, painautui verrattoman luontevasti hänen huulilleen.
"Kah, kuka tietää?" ajatteli hän, pieni tyytyväinen hymy suupielessä, suoristaessaan muodikasta hattuaan. "Siinä pojassa voi olla ryhtiä sittenkin!"
Kitty tarttui hänen käsivarteensa. Oman rohkeutensa huikaisemana nuorukainen salli viedä itsensä huoneesta. Käsi kädessä he tyrkkiytyivät kapeita portaita alas.
— Olette kovin kaunis! — sanoi nuorukainen ja suuteli häntä uudestaan, kun he pääsivät hämärään, tummalla laudoituksella varustettuun eteiseen.
— Hyi! — virkkoi rouva Bellairs hieman ärtyisästi, työntäen hänet takaisin, kun hänen pieni, musta palveluspoikansa riensi avaamaan ovea.
Ei suudelma enempää kuin puhekaan osoittanut kohoavaa asteikkoa, ja miltäpä tuntuu rakastajan suudelma, ellei se ilmaise uutta kiihkoa, miltä lemmenvala ilman uutta väritystä, uusia mielikuvia?
Mutta puut Kuningattaren torilla olivat keveässä, vaaleassa kullanvihervässä lehtipuvussa. Päiväpaiste hohti kullalta, tuulonen oli raikas ja hymyilevä; vanha harmaa kaupunki oli kuin nuoresta lemmestä punotuilla köynnöksillä somistettu.
"Hän on vain kokematon", mietti nainen kiitävien ajatustensa lomaan, "ja hän on varmasti Bathin sievin nuorukainen".
Rakkaus ja kevät tanssivat Kitty-rouvan keveässä sydämessä ja keveissä kantapäissä hänen sipsuttaessaan eteenpäin. Ja rakkaus ja kevät kerääntyi ja pulppusi ja etsi ulospääsyä Verneyn sielussa yhtä välttämättömästi ja vastustamattomasti ja melkein yhtä tiedottomasti kuin mahla nuorissa vesoissa, jotka tuulen hyväileminä huojuen lemmekkäästi availivat umppujaan päivän suutelulle.
Kaivohuone tuntui viileältä ja hämärältä harmaan kivikadun jälkeen, johon keväinen aurinko räkitti nuoruutensa hurjalla voimalla. Vesi hyräili hiljaista uneliasta lauluaan, kun se heikosti höyryten pulppusi esille.