— Niin, — vastasi toinen viattoman vakavasti, — ellette te, rakkahimpani, olisi tänä aamuna tullut sir Jasperin ja minun välilleni, kuka tietää, mitä olisi voinut tapahtua?
— Oo, vai sitä! — sanoi toinen huultaan venähdyttäen.
— Niin, — virkkoi loordi, — missä olisin nyt, Kitty? Se ajatus ahdistaa minua suuressa onnessani. Jos olisin surmannut sir Jasperin, olisinko koskaan voinut katsella itseäni muuta kuin murhamiehenä?
— Uh, hyi, hyi, — puhkesi hänen rakastajattarensa kärsimättömänä, — ken sellaista pienissä kunniakysymyksissä ajattelee!
Sydämessään sanoi hän itselleen, että nuoren miehen savoir-vivre osoittautui hirveän puutteelliseksi. Ja kaikessa vilpittömyydessään hän ryhtyi tätä sulavan ja seurapiireissä tarpeellisen esiintymistaidon puutettaan vielä enemmän paljastamaan.
— Jos taasen olisin kaatunut, ja se olisikin ollut luultavinta, tämä kun oli ensimäinen senlaatuinen kohtaukseni, vavistuttaa minua ajatus, missä tilassa sieluni olisi saapunut luojansa eteen. — Hänen äänensä värähteli hetkisen.
— Mylord Verney, — huudahti Kitty, kääntäen häneen mitä tuskastuneimmat kasvot, — ette aavistakaan miten järkytätte minua!
Nuorukainen ei tosiaankaan aavistanut.
Hän otaksui hänen huolestumisensa lempeimmäksi naiselliseksi myötätunnoksi ja rohkaistui uusiin luottamuksiin.
— Punastuen tunnustan teille, — sanoi hän, — että tänne Bathin iloisiin seurapiireihin tultuani elämäni ei ole ollut aivan sellaista, että omatuntoni voisi sen hyväksyä. Rakkaan äitini minuun suurella uutteruudella istuttamat hurskaat tavat ja vakavat elämänohjeet olen liiankin keveästi syrjäyttänyt.