— Oh, totisesti, — vastasi O'Hara ilman levottomuuden varjoakaan, — enkö olisi kurja raukka, ellen tiellä osaisi sinua suostutella? Ja mitä sitten maailma sanoisi, ellet menisi naimisiin kanssani matkustettuasi kaiken yötä tällaisen kesyttömän irlantilaisen paholaisen seurassa? Ka, — lisäsi hän iskien silmää, — mitä muuta voisi nais-parka kunniansa pelastamiseksi tehdä?
— Totta kyllä, — myönsi uhri miettien ja napautti hampaitaan.
Hän sitoi naamion jälleen kasvoilleen ja käänsi ylös hilkkansa, syvässä mietiskelyssään välittämättä toisen ylivuotavista tunteenpurkauksista. Ovella hän pysähtyi katsahtaen taakseen toveriinsa, silmät välkkyen omituisen viettelevinä mustan sametin kurkistusrei'istä ja punaiset huulet uhkuen salaperäistä lupausta mustan pitsipoimun alta.
— Enkä ollenkaan kysynyt haavaasi, — virkkoi hän liikuttavalla äänellä. — Onko se tuskallinen? Luuletko kykeneväsi kestämään huomis-illan rasitukset?
— Ah, minulla on vain yksi tuska, Kitty, — huudahti Denis, — ja se on intohimoinen rakkauteni sinuun. Ja kun mies on lemmensairaana, on hänellä kahdenkymmenen miehen voima.
— Ei askeltakaan edemmäksi kuin tälle ovelle, — torjui Kitty. —
Ajattele kantajia ja Bathin juoruja. Hyvää yötä!
XVI kohtaus.
— Ja nyt, lapsi, mitä kaupungilla puhutaan? — kysyi rouva Bellairs.
Yöt olivat kylmiä ja pölkky rätisi uunissa. Kitty oli mitä hauskimmassa kotipuvussa ja ojensi punaiseen tohveliin verhotun jalan keveästi liekkiä kohti.
— Ka, madam, — virkkoi Lydia hermostuneilla sormilla irroittaessaan toisen puuteroidun hiuskierukan ja kutrin toisensa perään, — kaiken aamua puhuttiin sir Jasperin ja eversti Villiersin kohtauksesta Hammerin kedolla. Ja koko iltapäivän… — Tyttö pysähtyi harja kädessä.