— Sanoiko hän todellakin niin! — huudahti rouva Bellairs miettivästi.
— Ja mitä sinä, tyttöseni, itse sanot?
— Ka, — virkkoi neitonen, ja harja vapisi hänen emäntänsä kiharilla, — minä sanon, madam, että jos sellaisen uhrauksen teette, te, joka olette niin nuori, niin viehättävä ja niin ihailtu, toivon nöyrästi, että valitsisitte jonkun eloisamman miehen kuin mylord Verneyn.
— No, kenet? — kysyi rouva Bellairs hyväluontoisen härnäävästi. —
Ketä sinä sitten suosittelisit? Mitä sanoisit markiisista, Lydia?
— Oh, madam! Hänen armonsa on todellinen aatelismies, kuten kaikki nyrkkeilykilpailijat myöntävät, ja parempi kukkotaistelun tuomari, sanoo kilpalintujen harjoittaja herra Bantam, ei koskaan ole ilmaa hengittänyt, olkoon hän sitten juovuspäissä tai selvänä; ja selvänä ollessaan, madam, hänestä epäilemättä tulisi niin hyvä puoliso, että sellaista harvoin tapaa.
— Niin, niin, tyttö, riittää jo hänestä. Mitäs herra Staffordista sanoisit?
— Oo, herra Statford, madam, on komea herrasmies; hän ei tarvitse rahtuakaan täytettä sukissaan, ja hänen silmänsä voisi katseellaan houkutella sydämen ponnahtamaan rinnasta! Ja jos te vain vähänkin häntä ajattelisitte, niin saisittepa nähdä hänen antavan passit sille korealle ranskalaiselle muotikauppiaalle. Hän on hyvin uskollinen herrasmies, — sanoi Lydia-neiti hiukkasen ilkeästi.
— Puh, — huudahti rouva, työntäen tuolinsa etäämmälle takkavalkeasta, — kylläpä sinä jaarittelet joutavia! Ja sanohan, mitä sinun viisautesi herra O'Harasta tuumii?
— Herranen aika, madam, huudahti vilpitön tyttö, — hän on se herrasmies, joka tavattiin lady Standishin uutimien takaa.
— Ellet olisi täydellinen hölmö, — kivahti leski, — et toistaisi sitä järjetöntä juttua, vielä vähemmän odottaisit minun sitä uskovan. Herra O'Hara ei ole koskaan edes puhutellut lady Standishia.
Tarkkavaistoisen tytön huomio kiintyi hänen emäntänsä tavattoman lämpimään äänensävyyn. Hän vilkaisi nopeasti rouvan kuvastimesta heijastuviin kasvoihin eikä vastannut mitään.