— No, — rohkaisi rouva Bellairs, — mitä muuta sinulla on häntä vastaan? Eikö hän ole komea, lapsi?
— Komea kylläkin, madam, niiden silmissä, jotka rakastavat punaista tukkaa.
— Ja iloinen sekä hyvä seuranpitäjä?
— Oh, madam, siinä ei häntä kukaan voita, kuten puolet Bathin veijareista tietävät.
— Haa… tarkoitat kai, että hän on hyväluontoinen?
— Hän ei luullakseni eläissään ole vastannut kieltävästi kellekään miehelle tai naiselle.
— Ja sitten? — huudahti hänen emäntänsä ärtyisästi.
— Ja jalomielinen, — kaakatti Lydia ihastuksissaan pilvestä, jonka hän näki laskeutuvan kuvastimen heijastamalle otsalle, — avokätinen, madam. Herra Mahoney, hänen omituinen palvelijansa, on kertonut minulle monet monituiset kerrat, niin on, madam, että ainoa keino, millä hän saa itse käytetyksi palkkansa, josta hän silti tosin harvoin näkee kolikon syrjääkään, on tuhlata rahat heti, sillä isäntä on niin antelias, että lahjoittaisi vaikka takin palvelijansa seljästä.
— Tiedän varsin hyvin, — sanoi Kitty ylevästi, — että herra O'Haran tilukset Irlannissa ovat hiukan rasitettuja kiinnityksillä.
— En tiedä, miksi ne sitä nimittävät, madam, — virkkoi Lydia kimeästi. — Viimeisten kahdentoista kuukauden kuluessa vanha loordi ei ole nähnyt äyriäkään vuokrarahoista. Viime vuonna he elivät tauluilla. Ja nyt kuuluvat myyskentelevän hopeakalujaan. Mutta, madam, mitäpä siitä, kuten Mahoney sanoo, herra O'Haran kaltainen iloinen nuori mies välittää? Hän on tosiaan sitä lajia miehiä, niinkuin Mahoney minulle juuri eilen sanoi, jotka saatuaan suuren omaisuuden maanantaina turvautuvat panttilainakonttoriin lauantaina.