— Menehän nukkumaan, Lydia, — huudahti rouva Bellairs nousten äkkiä; — olet tehnyt minut puolikuuroksi lörpötyksilläsi.
Yksikseen jääneenä pikku rouva istahti takkavalkean eteen alakuloisessa mielentilassa.
"Sitä lajia, jotka saatuaan suuren omaisuuden maanantaina turvautuvat panttilainakonttoriin lauantaina… Pelkään, että se on totta. Mutta hän näkyy rakastavan minua, Denis-parka! Totisesti", jatkoi hän mietiskelyään, "hän on heistä kaikista ainoa, jota voin sietää. Niin, minä voisin sietää Denistä erinomaisen hyvin… ainakin jonkun aikaa. Ja nyt", sanoi hän, "mitä on tehtävä! Oh, en millään muotoa tahtoisi riistää häneltä iloa karata kanssani! Se on ainoa säädyllinen keino rikkoa suhteeni loordi Verneyhin. Ja minusta todellakin näytti, että tuo herra Stafford otti asian varsin kylmästi. Olen viimeiseltä elänyt liian hiljaa, ja inhoittava Bab Flyte luulee voivansa järjestää kaikki oman päänsä mukaan… Mutta minut pelastetaan Devizesissä", tuumi hän, "minun täytyy tulla pelastetuksi Devizesissä. Ihailija-parkani; hän saa olla onnellinen tunnin, pari Devizesiin asti!"
Hänen otsansa kirkastui; hymykuopat esiintyivät.
"Saamme nähdä", hymyili hän leveämmin, "emmekö voi ärsyttää herra vasikkaa yölliseen raviin. Siitä on oleva tavattoman paljon hyötyä hänen kasvatukselleen… Mutta", mietti hän edelleen, "eihän siihen poika-poloiseen voine luottaa. Kuka tietää, hyväksyisikö hänen äitinsä, että hän lähtee yöilmaa hengittämään… Minulla täytyy" (Kitty-rouvan siro otsa vaoittui taaskin syvästä mietiskelystä), "minulla täytyy", mutisi hän, "olla jouseeni toinenkin nuoli varalla, muutoin suloinen O'Hara minut sittenkin nai. Rakas mies, kuinka onnellisia olisimmekaan maanantaista… lauantaihin asti! Kuka? Kuka se on oleva?… Hänen jalosukuisuutensa markiisi saattaisi ottaa osansa vakavasti ja tärvellä sievän viettelijäni kauneuden. Herra Juniper? Hän olisi varmaan humalassa. Entä herra Stafford? Oh, minun puolestani jääköön hän kernaasti ranskalaisen muotikauppiaansa liepeisiin!"
Äkkiä rouvan hämmentynyt muoto kirkastui. "Sir Jasper?" virkahti hän. "Sir Jasper… juuri sopiva mies! Se kelpo Julia… velvollisuuteni häntä kohtaan vaatii minua selvittämään asiat. Ja sir Jasper… oh, yöllisen matkan tärinä on hänelle aivan oikein, sillä hänen suunnaton mustasukkaisuutensa on minut kaikkeen tähän pulaan saattanut. On todellakin somaa", ajatteli rouva Bellairs itsetyytyväisen hyväntahtoisuuden puuskassa, "jos voin kerran kaikkiaan osoittaa sir Jasperille, mihin järjettömyyteen tuo häijy intohimo voi miehen johdattaa".
XVII kohtaus.
— Jos suvaitsette, mylady, — sanoi Megrim-rouva, — haluaisin jättää teidän armonne palveluksen.
— Mitä? — huudahti lady Standish, havahtuen äkkiä raskaasta, tuskallisesta unesta ja nojaten olkapäähänsä katsahtaakseen kummastuksesta räpyttävillä silmillään vaimon suuttumuksesta punoittaviin kasvoihin. Lady Standish näytti hyvin sievältä ja nuorelta, rouva-rukka, hänen puolittain puuteroidut hiuskiharansa valahtelivat epäjärjestyksessä yömyssyn pitsien alta, ja hänen pehmeät sinisilmänsä kuvastivat hämmästynyttä surua kuin peljästyneen lapsen.
Megrim katseli häntä kylmästi; ja hänen vanhanpiian-sydämensä kovettui hänen rinnassaan.