— Olen varma siitä, — vastasi Lydia voitonriemulla, luoden sukan kädestään. — Pidin parhaana mennä sisälle tallirakennuksien puolelta, madam, ja kuulin, että sir Jasper ei ollut lähtenyt talosta senjälkeen kun sattui se pieni… se pieni kohtaus piispan kanssa, tiedättehän, madam. Mutta kaiken iltaa ja kaiken aamua hypitytti hän Williamia ja Josefia (ne ovat renkien nimet, madam) viemässä sanaa piispan asuntoon.
— Oh, — huudahti Kitty, potkaisten erinomaisen huvitettuna pienet varpaansa silkkisen kirjopeitteen alle, — ja mitähän se piispa vastannee?
— Lähettää kirjeen avaamatta takaisin joka kerta, madam, piirtäen aina jotakin kotelon selkäpuolelle. Se kirjoitus, William sanoo, juuri saakin sir Jasperin raivoon.
— Oh, oh, oh! — äänteli Kitty-rouva heikosti, kierien pieluksillaan. Lapsi, sinä ihan nikahdutat minut!… No, toimeen siis! Tiedäthän tehtäväsi tänä iltana?
— Tuskin olette lähtenyt Seurahuoneelle iltasella, madam, kun minä vien kirjeen lady Standishille, ja tällä kerralla annan sen itse hänen omaan käteensä ja, jos on tarvis, suostutan hänet seuraamaan neuvoanne, madam.
— Oikein, tyttö; sinä saat sen turkooseilla koristetun kultamedaljongin…
— Kiitoksia, madam. Ja sitten minun on riennettävä täyttä vauhtia Bond-kadun ja Hiljaisen kadun kulmaan, missä pidän varalla, kun herrasmies teidät ryöstää mukaansa. Ja senjälkeen…
— Muista odottaa, kunnes vaunut ovat kunnolleen lähteneet.
— No, totta kai! Kun olette ehtineet turvallisesti Lontoon maantielle, menen hälyttämään ihmiset Seurahuoneella.
— Älä unohda ensin kysyä loordi Verneytä.