Tytön vilkkaassa äänensävyssä oli ikäänkuin sähköä, joka elvytti lady
Standishin herpaantuneen tarmon. Hän mursi sinetin.
"Suloinen lapseni", kirjoitti Kitty-rouva. "Jos tahdot tietää, mihin puolisosi on joutunut, hanki heti kiesit ja lähde Mustan Karhun majataloon Devizesissä.
Todellinen ystäväsi
K.B.
J.K. Älä lähde yksinäsi. Ota joku vanha akka (jos mahdollista lady Maria Prideaux) mukaasi. Tapaat hänet Seurahuoneella. Hän on yhtä utelias kuin ensimäinen äitimme… voit helposti hänet suostuttaa. Tämä on hyvä neuvo!"
— Olen liian sairas, — huudahti lady Standish voihkahdettuaan. — Sano emännällesi, — virkkoi hän katsahtaen epämääräisesti Lydiaan päin, — että minun on todellakin aivan mahdotonta noudattaa hänen ehdotustaan.
— Hyvä on, mylady, — säesti Lydia hilpeästi. — Enkä ainakaan minä teidän asemassanne vaivautuisi. Herrasmiesten täytyy saada huvitella, niin minä aina sanon. Jos naiset vain hiukan enemmän ummistaisivat silmänsä, säilyisi rauha paremmin molemmin puolin. Tosiaan, mylady, vaikka emäntäni suuttuisi, jos kuulisi minun niin sanovan, menisin vuoteeseen, sillä te näytätte kauhean väsyneeltä, ja sir Jasper kyllä palaa kernaasti kotiin ennemmin tai myöhemmin.
— Kurja tyttö, — huudahti Julia leimahtavin silmin, — mitä sinä tarkoitat?
— Ka, — sanoi Lydia perin viattomana, — kylläpä minun kieleni luiskahteleekin joutaviin lörpötyksiin! Mutta, mylady, mitäpä minunlaiseni piikatyttö herraskaisten asioista tietää? Kuulee vain sanasen juoruttelua sieltä täältä.
— Laupias luoja, mitä juoruja tarkoitat?