— Mylady, ottakaahan hiukan hajusuolaa, pyydän! Oi, emäntäni varmaan tappaisi minut, jos tietäisi, mitä olen sanonut! "Julia-parka", huudahti hän uutisen kuullessaan. "Julia-parka, poloinen luottavainen Juliani! Voi sitä lurjusta, sitä hirviötä!"
— Hyvä Jumala, ja ketä hän sillä tarkoitti?
— Herrajes, madam, miten sen voin sanoa? "Se ei saa tapahtua!" huudahtaa emäntäni ja istahtaa kirjoittamaan teille kuin henkensä edestä.
Nousten istuimeltaan lady Standish hyökkäsi valoon ja alkoi pullottavin silmin ja hiukset pystyssä uudelleen lukea hellän Kittynsä kirjettä.
— Ka, mylady, — huudahti vilpitön Lydia, — johan te ihan vapisette! Minä en koskaan sir Jasperin tähden joutuisi noin suunniltani. Niin, jos armollinen rouva sallii minun sen sanoa, koko Bath tietää, miten mustasukkainen hän rouvasta on; eikä ole epäilemistäkään että se osoittaa aviopuolison hellyyttä.
— Totta, — huudahti Julia, — se on totta, tyttö!
— Ja mitä niihin tulee, mylady, jotka väittävät muutamien miesten olevan niin viekkaita, että huikentelevaisuuttansa peittääkseen näyttelevät mustasukkaista, en maar minä alennu sellaista halpamielistä epäluuloa uskomaan.
— Päällysviittani! — huusi lady Standish. — Megrim, Susan! — Hän riensi eteiseen. — Päällysviittani! Menkää heti tilaamaan kyytikärryt!
— Suokaa anteeksi rohkeuteni, mylady, — virkkoi Lydia, sievästi poistuen vakuutettuna, että oli asiansa hyvin toimittanut, — mutta älkää unohtako ottaa lady Mariaa mukaanne, jos mahdollista. Herrasmiehet ovat niin ovelia tekemään kepposia meille nais-raukoille. Niin olen ainakin kuullut, — lisäsi neitonen kainosti. — Ja matka on niin pitkä ja ikävystyttävä, mylady!
XIX kohtaus.