Ensiksi tahdon minä vain selkeästi ja yleiskatsein koota tulokset keskustelu-illoistamme. Ystäväni, korkeasti kunnioitettu esimiehemme, oli asettanut keskusteltavaksi kysymyksen: "voidaanko otaksua että naisen vapautuminen tulisi olemaan välttämättömänä seurauksena sosiaalisten aatteiden voitosta?" Tämä antoi aihetta vilkkaaseen väittelyyn. Minä otin silloin vain vähän osaa siihen. Koko asia oli minulle vielä uusi. Mutta siitä lähtien ei se ole lähtenyt ajatuksistani. Se on kieltämättä tärkeä osa sosiaalisesta kysymyksestä, ja täytyy olla sokea tahi tunteeton voidakseen elää meidän aikanamme välittämättä siitä, innostumatta siitä, toimimatta sen hyväksi, joko sitten ajattelee sen ratkaisun tapahtuvan kumouksen tahi valtaavan uudistuksen muodossa.
Näytelmäni "Ihanteita", esikoisteokseni sillä alalla, syntyi välittömästi sen illan vaikutuksesta. Melkein tietämättäni pukeutuivat tunteeni siihen muotoon. Koko teos on jonkinlainen siveellinen uskontunnustus, jonka olen syvästi tuntenut, ja toiminta siinä on mielestäni hyvin vaikuttava. Olen vakuutettu, että teos esitettynä on tekevä syvän vaikutuksen, se on tempaava mukaansa ja hurmaava, vaikkakin muodollisessa suhteessa siinä vikoja olisi. Pari kuukautta sitten jätin sen samalla kertaa kolmelle teaatterin johtokunnalle. Vastausta en ole vielä saanut, mutta teaatterimme ohjaaja, jonka kanssa olen hieman tuttu, puhutteli minua äsken kadulla ja ilmaisi minulle täyden hyväksymisensä. Sen jälkeen olen vielä paljon syventänyt ainetta, olen laajentanut sitä ja tahdon koettaa auttaa kysymyksen ratkaisua.
Ensiksi teen lavean historiallisen yleiskatsauksen naisasiaan, johonka varsinkin englantilaiset kirjailijat ovat antaneet arvokkaita aineksia. Kieli tekee tosin minulle vähän vaikeutta, mutta sen minä kuitenkin helposti voittaisin, jollei se veisi minulta liiaksi aikaa. Minä aion sentähden käännättää muutamia tärkeimpiä kohtia, ja olenkin jo ilmoittanut siitä sanomalehdissä. Se kirjeitten paljous, jonka sain vastaukseksi, oli niin valtava, etten ole vieläkään rohjennut lukea niitä läpi. Useimpia niistä seuraa tarpeettomia tiedonantoja elantosuhteista y.m.s. Mitä se minuun kuuluu, milloin hän on syntynyt, jonka tulee kääntää minulle. Ja mitä iloa siitä on minulle, että hän osaa virheettömästi ääntää. Siinä tapauksessa miellyttää minua E. Kellerin vastaus enin. Siinä on vain lyhyesti viittaus ilmoitukseeni ja alla nimi ja asunto. E. Keller ei ole varmaankaan vaivaava minua pitkillä selityksillä. E. Keller saakoon toimittaa käännöstyön minulle. Vahinko vain, että hän asuu niin kaukana, melkein ulkopuolella kaupunkia. Mutta eihän se haittaa. Liikunto raikkaassa ulko-ilmassa on tekevä minulle hyvää, ainakin on se haihduttava harmiani tuon tyhmän juoruamisen vuoksi.
Puolen tunnin kuluttua alkaa kutsut. Paha, etten voi nähdä sitä nolostumista, jonka pois jäämisen! on synnyttävä sekä niissä, jotka tahtoisivat onnitella minua että niissä, jotka tahtoisivat tulla onnitelluiksi.
31 p. maaliskuuta.
Eilen kävin E. Kellerin luona, kaiketi neiti Kellerin, kaikissa tapauksissa naisväkeen kuuluva, mikä ei ole kumma, kun arvelee, mitenkä paljon liikanaista naisten työvoimaa on kaikilla puoleksi tieteellisillä aloilla. Olenko tässä erikoistapauksessa valinnut oikein, en voi vielä päättää.
Ensi vaikutus ei ollut aivan edullinen, mutta siihen vaikutti ulkonaisia seikkoja, eikä sitä voi siis pitää ratkaisevana. Tie sinne tuntui minusta ensiksikin äärettömän pitkältä koleassa talvi-ilmassa. Sitä paitsi oli niin pimeä portaissa, että tottumaton kun olin, suurella vaivalla pääsin perille kolmanteen kerrokseen. Siellä paloi himmeä lamppu, joka valaisi juuri sen verran, että voin nähdä ainakin puolen tusinaa ovia, jotka johtivat eteiseen. Kaikeksi onneksi oli minulla toki tulitikkuja mukana ja niitten avulla löysin vihdoin sen oven, jota etsin.
Hän avasi itse. Kun olin ilmoittanut asiani, toi hän tulta ja käski astua sisään. Huoneessa oli kylmä ja epämiellyttävä lamppuöljynhaju tuoksui vastaani. Pilaantunut ilma on minusta sanomattoman vastenmielistä. Ystäväni pitävät sitä ylimyksellisenä ominaisuutena ja kutsuvat minua mielellään salonkisosialistiksi. He osoittavat sillä ainoastaan kuinka vähän he minua tuntevat. Minä en suinkaan tahdo, että meidän on laskeuduttava alaspäin, että "köyhälistön haju", niinkuin he sanovat, on leviävä — ei, vaan mitä minä toivon ja harrastan, on ylöspäin nousemista. Sata vuotta sitten kohousi kolmas sääty sille asteelle, jolla lähinnä ylempi sääty oli, nyt on neljäs sääty ottamassa saman askeleen, ja sen se on ottava varmasti, jos sillä on kärsivällisyyttä, jos se antaupi odottamaan ja välttää väkivaltaa. Mutta jos se antaa pauhaajain viekotella itsensä, jos se ei pysy lakien varmalla pohjalla, joissa jo kuitenkin on saatu aikaan monta arvokasta myönnytystä, jos se jättää itsensä huutajain ja seikkailijain johdettavaksi, jotka aina ihastuneina lyöttäytyvät jokaiseen taisteluun olevia oloja vastaan, kuka voi silloin edeltäpäin arvata seuraukset?
Mutta minähän poikkean asiastani.
"Pyydän anteeksi", alkoi se naisolento, joka seisoi edessäni hattu päässä ja sininen keittiöesiliina yllä kokien paraikaa heittää niitä päältään. "Olen koko päivän ollut kotoa poissa, sentähden on huoneeni vielä lämmittämättä. Aioin juuri kaikessa kiiruussa keittää kahvia itselleni petrolikeittiölläni, lämmittääkseni itseäni ja satuin siinä läikähyttämään petrolia."