Minä hätkähdin. Hän oli tahallaan valinnut nämä valkoiset ruusut, jotka niin surumielisesti katsoivat minuun värittömine silmineen. Minä sanon hyvästi, hyvästi ainiaaksi.
"Tuleehan hän takasin — morsiameni?"
"Aivan varmaan. Luonnollisesti", vakuutti tohtori. Hän oli varmasti vakuutettu siitä.
"Tehän ette kuitenkaan saisi kirjoittaa hänelle." Kunnon kelpo vanha mies. Kaikki selvisi hänestä mitä luonnollisimmalla tavalla.
Niin pian kuin sain lähteä ulos, menin minä Evan asunnolle. Aavistukseni eivät olleet minua pettäneet. Hänen huoneensa oli poisvuokrattavana. Hän oli poissa ja on ottanut kaikki kapineensa mukaansa.
Minä olin kauhean vihainen. Niin omituiselta kuin se kuuluukin, en ensiksi tuntenut tuskaa tahi ikävöimistä, vaan suuttumusta. Hän oli pettänyt minut, jättänyt minut, suomatta minulle tilaisuutta puhua mitä minä itse ajattelin — tulevaisuudestamme.
Mitähän minä oikeastaan ajattelin tulevaisuudestamme? Muutaman viikon kuluttua sain minä kirjeen Evalta. Se poisti kaikki epäilykseni. Sen kuoressa oli Kasselin postileima ja kuului näin:
Rakas Lotharini!
Kun sinä saat nämä rivit, on sinun suuttumuksesi ennättänyt haihtua; — kuinka voi hän aavistaa sen? — ja sinä olet käsittänyt että minä olen menetellyt oikein. Sinä et rakasta minua enää, vaikka sinä rehellisesti olet koettanut sitä tehdä. Rakkautta ei voida pakoittaa. Mutta sitä ei voida myöskään väkisin temmata pois sydämestä, sentähden on viipynyt näin kauvan ennenkuin olen voinut kirjoittaa sinulle. — Ei vielä silloinkaan ollut helppoa hänelle, tässä oli kätensä vavissut. Eva-parkani! — Ei niin että olisin ollut kahden vaiheilla siitä tiestä, jota minun tuli kulkea, päätökseni oli jo tehty vanhempiesi kotona. Sairautesi aikana sain minä vain vahvistusta siitä, mitä minä jo tiesin.
Minä olen rakastanut sinua niin paljon Lothar! Onnellinen olen siitä, että kuulun niihin naisiin, joilla on muutakin elämässä, kuin vain rakkautta. Elämälläni on sisällystä sitäkin ilman. Älä sentähden soimaa itseäsi minun tähteni. Kaksinkertaisilla voimilla antaudun minä toimintaani, ja yhä hartaammin olen minä huutava sukusisarelleni: Heretkää olemasta toisen sukupuolen tahdottomana, toimettomana lisäkkeenä. Olkaa jotakin omasta voimastanne ja te olette tunteva itsenne onnellisiksi ja tyytyväisiksi.